Asiantuntija pohtii: Kaikesta huolimatta kohti pidempiä elinaikoja?

Varaaminen tarkoittaa sitä, että vakuutusyhtiön taseeseen määritetään riittävä velkaerä (kirjanpitonimeltään ”korvausvastuu”), joka on näin korvamerkitty tuleviin korvaussuorituksiin, eikä sitä voi esimerkiksi jakaa osinkoina omistajille.

Referenssikuolevuusmallimme on koko ajan ennustanut väestökuolevuuden alenemista tulevaisuudessa. Alhaisempi kuolevuus tarkoittaa pidempiä elinaikoja ja suurempaa korvausvastuuta, koska eläkkeitä odotetaan maksettavan pidempään.

Viime vuosina keskuudessamme tai lähialueillamme on kuitenkin ollut monia kuolevuutta kasvattaneita ilmiöitä. Koronapandemia kosketti suoraan suurta osaa suomalaisista. Ilmastonmuutos luultavasti voimisti kesän 2025 kuumuusaaltoja suuressa osassa Eurooppaa, myös Suomessa. Yhä suurempi osa suomalaisista on ylipainoisia, mikä vaikuttaa väestön tasolla kuolevuusriskiä kasvattavasti. Ukrainassa on koettu traaginen kuolevuuden kasvu Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Kuinka nämä huonot kehityskulut vaikuttavat väestön kuolevuuden pitkän aikavälin kehitykseen?

Lyhyt vastaus kysymykseen: ”on vaikea sanoa”. Miksi näin?

Keskeinen syy on kuolevuuteen vaikuttavien ilmiöiden dynaaminen luonne. Koronavirus kiertää yhä keskuudessamme, mutta muuntuen, ja sen ei enää luokitella olevan yleisvaarallinen tartuntatauti.

Ilmastonmuutos voimistaa helleaaltoja, mutta samalla yhteiskunnat lisäävät erilaisia sopeutumistoimiaan. Esimerkiksi metrovaunuihin ja asuntoihin voidaan tuoda jäähdyttävä ilmastointi.

Ylipainoisuuden kasvu on tulosta vaurastumisesta ja ihmisten muuttuneesta käyttäytymisestä – käyttäytyminen voi kuitenkin muuttua myös suuntaan, ja toisaalta on myös ollut varaa kehittää ylipainoon vaikuttavia lääkkeitä.

Kriisien ulkopuolella yhteiskuntia myös koko ajan kehitetään eteenpäin, yleensä kuolevuutta alentaviin suuntiin. Ilmeisin esimerkki on tieteen kehitys: tiede harvoin ottaa askelia taaksepäin. Hoitoja tulee lisää, ja ajan myötä ne ovat yhä useampien saatavilla.

Myös muilla elämänaloilla tehdään jatkuvaa pienkehitystä, jotta elämästä tulisi turvallisempaa ja terveellisempää. Vaikkapa autojen turvatekniikkaa kehitetään eteenpäin.

Näiden arjen sankareiden työ harvoin yltää päivän uutisotsikoihin saakka. Tulokset voivat kuitenkin pitkällä aikavälillä olla hätkähdyttäviä: Suomessa voi nykyään kulua kokonainen kalenterivuosi niin, että joissain nuorissa ikäluokissa kukaan ei kuole mihinkään. Esimerkiksi vuonna 2020 yhtään 8-vuotiasta tyttöä tai poikaa ei kuollut - ei sairauksiin, tapaturmiin kuin onnettomuuksiinkaan! Tätä voi pitää yhtenä suomalaisen yhteiskunnan suurena menestystarinana.

Jos yksittäisten ilmiöiden kehityksestä on niin vaikea sanoa, kuinka olemme voineet mallintaa kuolevuuden yleistä kehitystä?

Ratkaisumme on ollut, että emme tarkastele lainkaan yksittäisiä kuolinsyitä, vaan katsomme kuolevuutta ikään kuin lintuperspektiivistä. Mallinnamme siis kokonaiskuolevuutta, joka pitää sisällään kaikki mahdolliset kuolinsyyt yhdessä paketissa.

Tällaista mallia kutsutaan tilastolliseksi kuolevuusmalliksi. Se jättää ottamatta huomioon paljon informaatiota liittyen yksittäisiin kuolinsyihin, mutta toisaalta kunnioittaa kuolevuuteen vaikuttavien ilmiöiden moninaisuutta ja ennustamattomuutta.

Lähestymistapa on väestötason kuolevuusmalleissa yleinen, mutta ei itsestään selvä. Esimerkiksi Hollannin tilastoviranomaisten kuolevuusmallissa on tiettävästi mukana väestökuolevuuden kytkentä tupakoinnin yleisyyden kehitykseen. Toistaiseksi olemme kuitenkin nähneet rakenteeltaan vähemmän monimutkaisen, pelkästään yleisiä kuolevuustilastoja hyödyntävän mallin toimivan riittävän hyvin.

Jotain joudutaan myös tilastollisessa mallissamme olettamaan. Keskeinen taustaoletus on, että menneiden vuosikymmenten suuri linja kokonaiskuolevuuden alentumisessa jatkuu edelleen. Oletamme toisin sanoen, että tulevaisuudessakin tapahtuu enemmän hyviä kuin huonoja kuolevuuteen vaikuttavia asioita.

Otsikon kysymysmerkki muistuttaa siitä, että emme tiedä varmuudella, että näin tulee käymään. Mutta toistaiseksi ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että biologinen potentiaali ihmisten kuolevuuden alenemiseen olisi käytetty loppuun, tai että yhteiskuntien ja tieteen kehitys olisi laajassa mitassa pysähtynyt.

Siksi tämä kenties optimistiselta kuulostava oletus on nähdäksemme perusteltu - ainakin niin pitkään, kun myös havaintodata tukee tätä oletusta.

Lyhyesti kirjoittajasta

Antti Pulkkinen työskentelee aktuaarina Tapaturmavakuutuskeskuksen ja Vakuutuskeskuksen Aktuaari- ja tilastoyksikössä.