Työnantajan vakuuttamisvelvollisuus: näin laiminlyönti käsitellään

Tapaturmavakuutuskeskuksessa (TVK) tehdään vakuuttamisvelvollisuuden valvontaa pääasiassa jälkikäteisenä massavalvontana rekisteritietojen perusteella. Tämä työ on myös osa harmaan talouden torjuntaa. Alla on kuvattuna kuusi askelta, miten työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntikäsittely TVK:ssa etenee.

1) Vireilletulo

Valtaosa tutkittavista valvontatapauksista tulee käsittelyymme TVK:n oman jälkikäteisen massavalvonnan perusteella eli vertaamme tulorekisteriin ilmoitettuja palkkatietoja vakuutusrekisterin tietoihin. Jos työnantaja on maksanut palkkaa yli vakuuttamisvelvollisuuden rajan, mutta vakuutusta ei ole, otamme tapauksen tietyin rajauksin käsittelyyn.

Työnantajat voivat myös itse ilmoittaa meille vakuuttamattomasta työstä, jolloin laiminlyöntikerroin on pienempi. Tämän lisäksi AVI ja Verohallinto ilmoittavat meille mahdollisesta vakuuttamisen laiminlyönnistä, jos ne ovat työsuojelutarkastuksen tai verotarkastuksen yhteydessä havainneet vakuutuksen puuttumisen.

2) Perustiedot

Työnantajan perustiedot saamme järjestelmäämme suoraan YTJ:stä, VTJ:stä tai Verohallinnon velvoitteidenhoitoselvityksestä, josta löytyy usein esimerkiksi ulkomaalaisten työnantajien osoitetiedot. Kotitaloustyönantajilta (henkilötunnuksella palkkaa maksaneet) saamme suoraan myös aviopuolison tiedot. Tämä tiedon avulla pystymme tarkistamaan sen, onko vakuutus mahdollisesti puolison nimissä. Perustiedoista käy ilmi myös yrityksen osakkaat ja vastuuhenkilöt sekä se, onko työnantaja maksanut työttömyysvakuutus- ja eläkevakuutusmaksut.

3) Hakemus Valtiokonttorille

Jos vakuutusta ei ole ja palkkaa on maksettu työntekijöille yli 1 500 € kalenterivuodessa, teemme laiminlyönnistä sähköisesti hakemuksen Valtiokonttorille. Se lähettää työnantajalle kuulemiskirjeen, josta käy ilmi laiminlyönnin kesto, maksetut palkat sekä ammattiluokat.

Kuulemisvaiheessa työnantajalla on mahdollisuus ottaa kantaa asiaan ja antaa oma vastineensa joko Valtiokonttorille tai TVK:lle. Vastineesta voi selvitä esimerkiksi yrityksen osakkuuksissa tapahtuneet muutokset, jotka vaikuttavat myös vakuuttamisvelvollisuuden määräytymiseen. Vastineesta voi selvitä myös, että työnantaja on ilmoittanut tulorekisteriin ansiotietoja väärillä tulolajeilla, mistä on seurannut väärä vakuuttamisvelvollisuusolettama.

Jos kuulemisvaiheessa selviää, että kyse ei syystä tai toisesta olekaan laiminlyönti, pyydämme Valtiokonttoria peruuttamaan hakemuksen.

4) Päätös

Kun noin kolmen viikon kuulemisaika on päättynyt, eikä työnantaja ole antanut vastinetta tai vastineella ei ole vaikutusta, antaa Valtiokonttori laiminlyönnistä valituskelpoisen päätöksen. Päätös lähtee postitse työnantajalle sekä TVK:lle sähköisesti suoraan valvontajärjestelmäämme. Joskus työnantaja saattaa reagoida laiminlyöntiasiaan vasta saatuaan päätöksen ja asia otetaan siten uudelleen selvitykseen.

Jos työnantaja haluaa valittaa päätöksestä, valitus käsitellään tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa. Käsittelyaika voi olla useita kuukausia.

5) Lasku

Valtiokonttorin päätöksen jälkeen lähetämme työnantajalle laskun joko paperipostina tai verkkolaskuna. Laskun yhteydessä voimme lähettää myös kehotuksen vakuutuksen ottamisesta, jos näyttää siltä, että palkanmaksu jatkuu säännöllisesti.

6) Pakkovakuutus

Jos laskun yhteydessä on lähetetty kehotus vakuutuksen ottamisesta, tulee valvontatapaus meille kolmen kuukauden päästä uudelleen tutkittavaksi. Tarkistamme, onko vakuutus otettu ja onko palkanmaksu jatkunut. Jos vakuutus edelleen puuttuu ja palkanmaksu jatkuu, otamme työnantajalle vakuutuksen määrätyin tavoin valitusta vakuutusyhtiöstä eli työnantaja pakkovakuutetaan.

Ajantasalla olevat tiedot Vakuutusrekisterissä tärkeitä

Vakuutusrekisteri on kaikkien TVK:n jäsenlaitosten yhteinen rekisteri lakisääteisistä työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksista. Vakuutusrekisteri on meille valvonnassa ensiarvoisen tärkeä työkalu, joka kertoo, onko työnantajalla vakuutus voimassa ja koska se on mahdollisesti alkanut tai päättynyt.

On tilanteita, joissa vakuutus on voimassa, mutta se ei näy jostakin syystä rekisterissä. Tällöin työnantaja saattaa ottaa närkästyneenä meihin yhteyttä saatuaan Valtiokonttorilta kuulemispyynnön. Tällöin asiaa aletaan selvittämään ja tästä aiheutuu turhaa työtä kaikille osapuolille etenkin, jos asia on edennyt jo päätökseen ja laskutukseen. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että jäsenlaitoksissa pidetään huolta siitä, että työnantajien vakuutustiedot ovat rekisterissä ajan tasalla.

Tässä lyhyesti kuvattuna valvontatapaus. Toki valvonta selvittää yleisesti käsittelyssä paljon vakuutukseen kuulumista eli esimerkiksi osakeyhtiöissä välillistä omistamista, Myel:n piiriin kuulumista, perheenjäsenten omistusosuuksia sekä lähetettyjen työntekijöiden vakuuttamissääntöjä kansainvälisissä tilanteissa.

Työmme on äärimmäisen mielenkiintoista ja antoisaa. Olemme omalta osaltamme mukana torjumassa harmaata taloutta Suomessa. Toivomme, että yhteistyö vakuutusyhtiöiden asiantuntijoiden kanssa olisi vieläkin tiiviimpää ja meiltä voi koska tahansa kysyä apua ja neuvoa lakisääteiseen vakuuttamiseen liittyen.

Tehdään yhdessä tätä merkityksellistä työtä!