Asiantuntija pohtii: Työtapaturma etätyössä – pitäisikö käydä uusi keskustelu lakisääteisen turvan sisällöstä?

Kirsi Salo 11.5.2023 Kirjoituksessa käsitellään etätyön työtapaturmaturvan nykytilaa ja avoimia kysymyksiä sekä arvioidaan kehittämistarvetta.

Johdanto

Etätyössä sattuvien tapaturmien korvaaminen lakisääteisestä työtapaturmavakuutuksesta on ollut esillä laajalti sen jälkeen, kun etätyö lisääntyi merkittävästi koronavuosien aikana. Keskustelua on aiheuttanut erityisesti se, että lakiin perustuva vakuutus korvaa etätyössä vain työnteon yhteydessä sattuneet tapaturmat ja esimerkiksi tauoilla sattuvia tapaturmia ei korvata. Vakuutuksen turva on siis suppeampi etätyössä kuin niin sanotussa lähityössä toimistolla.

Esillä olleen keskustelun vuoksi tässä kirjoituksessa on tarkoitus arvioida nykytilannetta. Etätyössä sattuneen tapaturman korvaamista koskeva korvaus- ja oikeuskäytäntö ei ole vielä vakiintunut, vaikka työtapaturma- ja ammattitautilaki on ollut voimassa jo seitsemän vuotta. Oikeuskäytäntöä on vielä vähän ja niistä ilmenevät linjaukset herättävät myös kysymyksiä. Säännökset eivät ole kaikilta osin helposti ymmärrettäviä ja ainakin yleisen keskustelun näkökulmasta muutostarpeita olisi.

Tekstissä kuvaan aluksi etätyön työtapaturmaturvaa ja käyn lyhyesti läpi myös niin sanotussa lähityössä korvattaviksi katsottavat olosuhteet lähityön ja etätyön korvaussuojan eroavaisuuksien hahmottamiseksi. Sen jälkeen käyn läpi, millaisia linjauksia muutoksenhakuelinten julkaisemissa etätyön korvaussuojaa koskevissa ratkaisuissa on tehty. Tämän jälkeen pohdin sitä, millaisia ratkaisemattomia tai tulkinnanvaraisia kysymyksiä etätyön korvaussuojan laajuuteen edelleen liittyy, ja millaisia ongelmallisia rajanvetotilanteita asiaan liittyy. Lopuksi arvioin nykyisen tilanteen kestävyyttä ja mahdollisten toimenpiteiden tarvetta.

Kirjoituksessa käytetyt käsitteet

Käytän kirjoituksessa seuraavia käsitteitä, jotka helpottavat tekstin lukemista.

Vakituisella työntekopaikalla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa sekä työnantajan osoittamaa työtilaa että työtehtävän edellyttämää työntekopaikkaa. Käsite on laajempi kuin työtapaturma- ja ammattitautilaissa, mutta toimii tässä kirjoituksessa vastinparina käsitteelle etätyö. Yleensä työnantajan osoittama työtila on työnantajan järjestämä työtila, jossa on työtehtävän vaatimat ja työnantajan järjestämät laitteet ja tarvikkeet. Työtehtävän edellyttämä työntekopaikka on esimerkiksi siivoojalla siivouskohde tai liikkuvassa työssä kuorma-auton kuljettajalla kuorma-auto. Koti ei ole työtapaturma- ja ammattitautilaissa vakituinen työntekopaikka, eikä myöskään tässä kirjoituksessa, vaikka se olisi työntekijän ainoa työntekopaikka.

Etätyöllä tarkoitan tässä kirjoituksessa kaikkea työtä, joka tehdään muualla kuin edellä kuvatulla vakituisella työntekopaikalla. Etätyöllä tarkoitetaan tässä kirjoituksessa myös kotona tehtävää työtä.

Etätyö työtapaturmalainsäädännössä

Työtapaturman määritelmä on työtapaturma- ja ammattitautilaissa (20 §). Työtapaturmalla tarkoitetaan tapaturmaa, joka on sattunut työntekijälle työssä, työntekopaikan alueella tai työntekopaikan alueen ulkopuolella siten kuin työtapaturma- ja ammattitautilain 21–25 §:ssä säädetään. Jokaisessa pykälässä jokaisella sanalla on merkitys pykälää sovellettaessa. En käy läpi kaikkia yksityiskohtia, vaan kuvaan jäljempänä sitä kokonaisuutta, joka liittyy etätyön ympärille syntyneeseen yleiseen keskusteluun.

Työtapaturma- ja ammattitautilaissa ei ole käsitettä etätyö. Sen sijaan laissa on määritelty, että kun työtä tehdään kotona tai määrittelemättömässä paikassa, korvataan vain tapaturmat, jotka sattuvat työnteon yhteydessä. Työn tekemisen ajalle tai paikalle ei ole työtapaturma- ja ammattitautilaissa asetettu vaatimuksia. Tietotekniikka mahdollistaa työn tekemisen muuallakin kuin työnantajan osoittamassa tai työtehtävän vaatimassa työtilassa. Tapaturma voi sattua työtä tehdessä kahvilassa, laiturilla tai vaikkapa urheiluhallin katsomossa, kun työntekijä odottaa lastaan harjoituksista. Tällöin ollaan tekemässä työtä työtapaturma- ja ammattitautilain tarkoittamassa määrittelemättömässä paikassa. Kun tapaturma sattuu kotona tai urheiluhallin katsomossa, olennainen kysymys on se, onko tapaturma sattunut työnteon yhteydessä. Yksittäisessä tapauksessa arviointi tehdään sen mukaan, mitä työn tekemisestä tai työtehtävien sisällöstä on työnantajan kanssa sovittu tai katsottava sovituksi.

Kun kotona tai määrittelemättömässä paikassa tehdyssä työssä korvataan vain tapaturmat, jotka sattuvat työnteon yhteydessä, on tunnettava työtapaturma- ja ammattitautilain 21–25 pykälien rakenne ja sisältöä tarkemmin, jotta voi ymmärtää, miksi jokin tilanne korvataan kotona työtapaturmana ja toinen tilanne jää korvaamatta. Lain sisältämä käsite, työnteon yhteydessä, on määritelmältään suppeampi käsite kuin miten työssä oleminen ymmärretään yleisenä käsitteenä.

Valtion henkilöstöä koskeva erityislaki

Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan korvataan työtapaturma, joka sattuu työ- tai virkasuhteessa olevalle. Lakia sovelletaan samalla tavoin sekä työsuhteessa olevaan työntekijään että virkasuhteessa olevaan virkamieheen. Etätyöhön liittyen on erikseen säädetty laki valtion henkilöstölle etätyöstä johtuvissa olosuhteissa sattuneiden tapaturmien korvaamisesta (1012/2022)(Avaa uuden ikkunan). Laki tuli voimaan 1.1.2023 ja sillä laajennettiin valtion henkilöstön tapaturmaturvaa etätyössä verrattuna siihen, mitä työtapaturma- ja ammattitautilaki asiasta säätää. Kyseistä lakia ei käsitellä tässä kirjoituksessa, mutta etätyötä koskevissa keskusteluissa on syytä täsmentää, minkä lainsäädännön mukaisesta tilanteesta keskustelussa on kyse.

Tapaturman määritelmää ei käsitellä

Kirjoituksessa ei käsitellä myöskään tapaturman määritelmää, joka liittyy olennaisena osana työtapaturman käsitteeseen. Työtapaturman korvaaminen edellyttää olosuhteiden lisäksi, että työntekijälle on sattunut tapaturma ja että hänelle on aiheutunut vamma, joka on syy-yhteydessä tapaturmaan. Korvauksen epäämisperuste voi siis olla puuttuvan työolosuhteen sijaan se, ettei työntekijälle ole sattunut tapaturmaa tai ettei seuraus ole aiheutunut tapaturmasta.

Työssä sattunut tapaturma (21 §)

Työssä sattuneena tapaturmana pidetään työnteon yhteydessä sattunutta tapaturmaa (työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §). Tällä tarkoitetaan työntekijän varsinaiseen työhön kuuluvien tehtävien hoitamista, esimerkiksi laitteen asentamista, tietokoneella työskentelyä, puhelimessa puhumista, muistiinpanojen tekemistä, rakennuksen siivoamista, tavaroiden kuljettamista tai varastotavaroiden käsittelyä. Työntekijän työtehtävät ja niiden tekemistavat määrittävät tämän sisällön. Lain sisältämä käsite työnteon yhteydessä, on määritelmältään suppeampi käsite kuin miten työssä oleminen ymmärretään yleisenä käsitteenä.

Muu kuin varsinaisen työtehtävän tekeminen työntekopaikalla arvioidaan työtapaturma- ja ammattitautilain 22 §:n mukaan.

Työntekopaikan alueella sattunut tapaturma (22 §)

Työntekopaikalla tehdään muutakin kuin edellä mainittuja varsinaisia työtehtäviä. Tällaisessa toiminnassa sattunut tapaturma korvataan työtapaturmana, jos se on sattunut työntekopaikalla oloon tavanomaisesti liittyvässä toiminnassa (työtapaturma- ja ammattitautilain 22 §). Korvattavuutta arvioidaan ensin sen suhteen, onko työntekijä ollut tapaturman sattuessa työntekopaikan alueella ja sen jälkeen, onko tapaturma sattunut työntekopaikalla tavanomaisessa toiminnassa. Työntekopaikalla tarkoitetaan pykälässä työnantajan osoittamaa niin sanottua vakituista työntekopaikkaa tai työtehtävän edellyttämää työntekopaikkaa. Tämän pykälän perusteella korvataan tapaturmat, jotka sattuvat työntekopaikalla työvaatteita vaihtaessa, lounasta syödessä, taukoliikunnassa tai vessassa käydessä.

Kun työtä tehdään kotona tai määrittelemättömässä paikassa, edellä mainittuja tapaturmia, jotka sattuvat työvaatteita vaihtaessa, lounasta syödessä, taukoliikunnassa tai vessassa käydessä, ei korvata työtapaturmina. Tämä rajaus ilmenee lain 25 §:stä.

Kun muu tekeminen työntekopaikalla tapahtuu kokonaan työtehtävän sijaan, pykälän tulkinta on yksiselitteistä. Esimerkiksi työntekijän sormi jää oven väliin vessakäynnin yhteydessä. Pohdittavaksi tulee vain se, onko tapaturma sattunut työntekopaikalla tavanomaisessa toiminnassa. Sen sijaan pykälän tulkitseminen ei ole yksiselitteistä, kun muun tekemisen yhteydessä samanaikaisesti tehdään työtehtävää. Esimerkiksi työntekijä puhuu työpuhelua ja samanaikaisesti kävelee työntekopaikalla. Tapaturma voi tällöin aiheutua omasta tekemisestä (kompurointi portaissa) tai muusta syystä (kokoushuoneen ovi avautuu, kun työntekijä kävelee huoneen ohi puhuessaan työpuhelua ja ovesta aiheutuu ruhje kasvoihin). Tällöin joudutaan pohtimaan sitä, onko tapaturma sattunut työnteon yhteydessä vai muussa toiminnassa. Tähän palataan kirjoituksessa jäljempänä kohdassa oheistoiminta työnteon yhteydessä.

Tapaturma asunnon ja työpaikan välisellä matkalla (23 § 1 kohta)

Asunnon ja työpaikan välisellä matkalla sattuneet tapaturmat korvataan työtapaturmana, jos tapaturma sattuu matkaan liittyvässä tavanomaisessa toiminnassa ja matka on tavanomainen työssäkäynnistä johtuva matka. Työpaikalla tarkoitetaan työnantajan osoittamaa tilaa, jossa muutoin kuin satunnaisesti tehdään työtä.

Kun työtä tehdään kotona tai määrittelemättömässä paikassa, työntekijällä ei ole asunnon ja työpaikan välistä matkaa, joten pykälä ei tule sovellettavaksi etätyössä. Tämä rajaus ilmenee lain 25 §:stä. Jos työntekijä etäpäivänä kuitenkin tekee osan työtehtävistään työnantajan osoittamassa työpaikassa, hän on asunnon ja työpaikan välisellä matkalla siirtyessään asunnoltaan työnantajan osoittamaan työpaikkaan.

Jos työntekijä on matkalla työtehtävän edellyttämään työntekopaikkaan, matkalla sattuvan tapaturman korvattavuus ratkaistaan työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n perusteella. Kyse on tällöin työtehtävästä johtuvasta matkustamisesta, joka rinnastetaan säännöksen mukaan työntekoon. Tapaturman korvattavuuden edellytykset ovat samat riippumatta siitä, alkaako matka kotoa vai toimistolta. Työtehtävästä johtuva matkustaminen alkaa esimerkiksi asentajalla kotoa, kun hän menee sieltä asennuskohteeseen. Hän on työtapaturma- ja ammattitautilain tarkoittamassa työssä (21 §) jo matkalla asennuskohteeseen.

Tapaturma ruokailu- tai virkistystauolla työntekopaikan alueen läheisyydessä (23 § 2 kohta)

Työntekopaikan alueen ulkopuolella ruokailu- tai virkistystauolla sattunut tapaturma korvataan työtapaturmana. Edellytyksenä on, että tauko on työhön liittyvä tavanomainen ruokailu- tai virkistystauko, sitä vietetään työntekopaikan alueen läheisyydessä ja tapaturma sattuu taukoon liittyvässä tavanomaisessa toiminnassa. Jos ruokailu- ja virkistystaukoa vietetään työntekopaikalla, sen aikana sattunut tapaturma käsitellään työntekopaikan alueella sattuneena (22 §).

Kun työtä tehdään kotona tai määrittelemättömässä paikassa ja työntekijälle sattuu tapaturma esimerkiksi kodin lähellä sijaitsevassa ravintolassa lounasaikaan, tapaturmaa ei korvata työtapaturmana. Tämä rajaus ilmenee lain 25 §:stä.

Tapaturma erityisissä olosuhteissa (24 §)

Työtapaturma- ja ammattitautilaki sisältää lisäksi kahdeksankohtaisen luettelon erityisistä olosuhteista, joka korvataan työtapaturmina (24 §). Pykälään on sisällytetty esimerkiksi koulutus- tai virkistystilaisuudessa sattuneet tapaturmat ja eräät terveydenhuoltokäynneillä sattuneet tapaturmat, jotka korvataan tietyin edellytyksin työtapaturmina. Kyse on tapaturmista, jotka sattuvat työntekopaikan alueen ulkopuolella. Niitä en käsittele tässä erikseen, koska ne eivät liity etätyöstä syntyneeseen keskusteluun. Jos työntekijä on aamupäivän etätöissä kotona ja siirtyy iltapäiväksi muualle työhön liittyvään koulutustilaisuuteen, korvataan matkalla tai koulutustilaisuudessa sattunut tapaturma työtapaturmana.

Tapaturma etätyössä – korvauskäytäntö ja oikeuskäytäntö

Korvauskäytäntöä syntyy tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausuntotoiminnasta ja vakuutuslaitosten päätöksistä. Tietyissä tapauksissa vakuutuslaitoksen tulee pyytää tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausunto ennen päätöksen antamista. Lautakunnan tehtävänä on yhtenäistää korvauskäytäntöä antamalla vakuutuslaitoksille lausuntoja ja ohjeita. Korvauslautakunta on antanut useita etätyötä koskevia lausuntoja ja niihin viitataan jäljempänä, kun puhutaan korvauskäytännöstä.

Oikeuskäytännöstä on sekä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan että vakuutusoikeuden ratkaisuja. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta on julkaissut kolme etätyötä koskevaa ratkaisua.

Tamla 17.11.2021 – 2379/2020(Avaa uuden ikkunan): A on ollut etätyössä ja tehnyt töitä yläkerrassa tietokoneella. Hänen ollessaan menossa alakertaan työskentelemän toisella tietokoneella ja tulostamaan työssään tarvitsemiaan papereita hän on kaatunut portaikossa. Muutoksenhakulautakunta määräsi vakuutuslaitoksen suorittamaan lainmukaisen korvauksen työtapaturmasta 28.4.2020. Muutoksenhakulautakunta piti uskottavana A:n valituksessaan esittämää selvitystä siitä, että paperit, joita hän oli mennyt alakertaan tulostamaan, ovat olleet työasioihin liittyviä ja sitä, että A:lla kädessään olleet paperit ovat liittyneet työtehtäviin. Samoin muutoksenhakulautakunta piti uskottavana sitä, että A:lle on sattunut tapaturma hänen kaaduttuaan portaissa. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:n vahinkotapahtuma on sattunut työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla työnteon yhteydessä. A on siirtynyt työskentelemään alakerran tietokoneelle, ja hänen on ollut tarkoitus tulostaa papereita, jotka liittyvät hänen työhönsä. Kaatumistilanteessa A on ollut tulossa portaita alaspäin. Työpisteen ja tulostimen välinen etäisyys ei ole ollut merkittävä. Hänen liikkumisensa tulostimen ja työpisteen välillä on liittynyt kiinteästi työtehtävien hoitamiseen ja se on tapahtunut työnteon yhteydessä ja näin ollen oikeuttaa korvaukseen työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla.

Tamla 23.9.2021 – 2746/2020(Avaa uuden ikkunan): Tapaturma sattui portaissa, kun A haki asuntonsa yläkerrasta hartiahuivia. Hänen mukaansa etätyössä virheellisessä asennossa työskentely aiheutti hartiasärkyä eikä hän ollut saanut ohjeita etätyöskentelyergonomiaan. Muutoksenhakulautakunta katsoi, ettei A:ta 9.6.2020 kohdannut tapaturma ollut työtapaturma- ja ammattitautilain tarkoittama työtapaturma. Hän ei tapaturman sattuessa tehnyt etätyötään, vaan oli hakemassa kotinsa yläkerrasta huivia.

Tamla 12.4.2023 – 879/2022(Avaa uuden ikkunan): A oli tehnyt etätöitä kotonaan. Hän oli ollut lähdössä kokoukseen ja viedessään tavaroita laukkuun hän oli kompastunut laturin johtoon, minkä seurauksena hän oli satuttanut alaraajansa. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että työvälineiden/-tarvikkeiden pakkaaminen laukkuun ei ole etätyössä työtapaturma- ja ammattitautilain korvaussuojan piirissä, vaikka tavarat, joita A oli viemässä laukkuunsa ovatkin liittyneet hänen työtehtäviinsä. Tavaroiden vieminen laukkuun ei ole palvellut työtehtävän suorittamista välittömällä tavalla. Kysymyksessä ei siten ole lain tarkoittamalla tavalla työnteon yhteydessä sattunut tapaturma. Työtapaturma- ja ammattitautitilain mukainen korvaussuoja etätyössä rajautuu 25 §:ssä tarkoitetun työskentelyn osalta vain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettuun työntekoon, ja muutoksenhakulautakunta katsoi, että korvattavuutta tulee tulkita suppeasti siten, että ainoastaan välittömästi työtehtävää suoritettaessa sattunut tapaturma kuuluu korvattavuuden piiriin. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta korvauksiin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti.

Vakuutusoikeus on julkaissut kolme etätyötä koskevaa ratkaisua.

Vakuutusoikeuden ratkaisussa 3812:2020(Avaa uuden ikkunan) etätyössä kotonaan työskennellyt A oli menossa keittiön pöydän äärestä sohvalle, kun hänelle sattui tapaturma. Vakuutusoikeus totesi, että työtapaturma- ja ammattitautilain 25 §:n mukainen korvaussuoja etätyössä rajautuu pykälässä tarkoitetun työskentelyn osalta vain saman lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettuun työntekoon, ja katsoi, että korvattavuutta tulee tulkita suppeasti siten, että ainoastaan välittömästi työtehtävää suoritettaessa sattunut tapaturma kuuluu korvattavuuden piiriin. Vaikka A oli siirtyessään työpisteeltä toiselle lukenut kannettavalta tietokoneelta työsähköposteja, itse siirtymisen, jonka seurauksena vahinkotapahtuma on aiheutunut, ei käytettävissä olevan selvityksen perusteella voitu katsoa kuuluvan A:n työtehtäviin. A:n työnantajan mahdollisella suosituksella työntekopisteiden välillä siirtymiseen päivän aikana ei ollut vaikutusta asian arvioinnissa. Tähän nähden A:n vahinkotapahtumaa ei voitu korvata työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla.

Vakuutusoikeuden ratkaisussa 4073:2020(Avaa uuden ikkunan) A oli etätyössä kotonaan lähtenyt hakemaan latauksessa ollutta työpuhelinta toiselta puolen pöytää lyöden varpaansa kaapin jalkaan. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta oli kumonnut vakuutuslaitoksen päätöksen ja katsoi, että A:n liikkuminen, jonka yhteydessä tapaturma oli sattunut, oli suoritettu työhön liittyvän laitteen noutamiseksi ja sen voitiin myös katsoa liittyvän kiinteästi A:n työtehtävien hoitamiseen, kun otetaan huomioon erityisesti se seikka, että noudettava työpuhelin on ollut tapaturman sattuessa latauksessa hänen työpöytänsä toisella puolella. Asiassa tehtiin valitus vakuutusoikeudelle, joka hylkäsi valituksen ja hyväksyi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut.

Vakuutusoikeuden ratkaisussa 22114:2021(Avaa uuden ikkunan) etätyössä kotonaan työskennellyt A kolautti etäkokoukseen osallistuessaan kahvimukin hampaaseensa. Vakuutusoikeus totesi, että työtapaturma- ja ammattitautilain korvaussuoja etätyössä rajautuu vain lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettuun työntekoon, ja katsoi, että korvattavuutta tulee tulkita suppeasti siten, että ainoastaan välittömästi työtehtävää suoritettaessa sattunut tapaturma kuuluu korvattavuuden piiriin. Vaikka A oli kahvia juodessaan osallistunut etäkokoukseen, itse kahvinjuonti, jonka seurauksena tapaturma oli aiheutunut, ei kuulunut hänen työtehtäviinsä. Näin ollen tapaturman ei voitu katsoa sattuneen työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työnteon yhteydessä. Sillä, että kahvinjuonti päätteen äärellä työskenneltäessä on hyvin tavanomaista, ei ollut ratkaisevaa merkitystä asiaa arvioitaessa. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoi, että A:lle ei ollut sattunut työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitettua työtapaturmaa eikä hän ollut oikeutettu kyseisen lain mukaisiin korvauksiin.

Pohdintaa korvaus- ja oikeuskäytännöstä

Työn aloittaminen tai päättäminen

Milloin työtehtävän tekeminen alkaa ja milloin päättyy? Etätyössä osalla työntekijöistä on erillinen työpiste koko ajan olemassa, ja osa työntekijöistä tekee työpisteen joka aamu aloittaessaan työskentelyn ja purkaa sen työnteon päättyessä. Kun työpiste on olemassa, rajanveto on selkeä: työtehtävää tehdään, kun ollaan työpisteellä tekemässä työtä. Tauko alkaa, kun työn äärestä poistutaan ja tauko päättyy, kun työn ääreen palataan. Työtä voi tehdä seisten tai istuen, mutta olennaista on se, että tehdään varsinaista työtehtävää, kun tapaturma sattuu. Kun esimerkiksi työntekijä on lähdössä tauolle ja hän kompastuu työtuolin jalkaan noustessaan tuolilta, tapaturma ei ole sattunut työnteon yhteydessä. Vaikka varsinaista työpistettä ei ole ja työtä tehdään välillä keittiössä ja välillä sohvalla, asia käsitellään samoin. Sohvalta noustessa työtehtävän tekemisen katsotaan päättyneen.

Työpisteen rakentamisen tai purkamisen yhteydessä sattuneista tapaturmista etätyössä ei ole oikeuskäytäntöä. Korvauskäytännössä on tällaiseen suhtauduttu kielteisesti ja katsottu, että kyse ei ole työnteon yhteydessä sattuneesta tapaturmasta. Kun työtä tehdään kotona, työntekijä itse päättää työympäristöstään. Työpisteen rakentaminen tai purkaminen ei ole varsinaisen työtehtävän tekemistä, vaan työntekijän yksityisistä olosuhteista johtuvaa työhön valmistautumista tai työskentelytilan vapauttamista takaisin muuhun omaan käyttöön.

Työtapaturma- ja ammattitautilaissa työtehtävän tekemiseen rinnastetaan työstä johtuva työnantajan asian hoitaminen. Keskustelua on käyty siitä, voisiko työpisteen tekeminen ja purkaminen olla tällaista toimintaa. Oikeuskäytäntöä ei ole, mutta korvauskäytännössä on katsottu, ettei kyse ole tällaisestakaan toiminnasta, vaan puhtaasti työntekijän omista olosuhteista johtuvasta toiminnasta.

Toiminnassa ei voida katsoa olevan kyse työntehtävän tekemisestä tai työnantajan asian hoitamisesta vain sillä perusteella, että toiminta on edellytyksenä työn tekemiselle tai liittyy työnteon aloittamiseen valmistautumiseen. Tällaisen kriteeristön perusteella lain tarkoittama työssä oleminen laajenisi merkittävästi.

Etätyössä työn tekemisen päättymiseen liittyy usein myös valmistautumista tuleviin työtehtäviin. Kesken työpäivän ollaan lähdössä vakituiselle työpaikalle tai työpäivä päättyy ja laitetaan tarvikkeita valmiiksi seuraavaa työpäivää varten. Laukku pakataan tai laukku viedään valmiiksi autoon. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta katsoi tavaroiden laukkuun viemistä koskevassa ratkaisussaan, että kysymyksessä ei ole lain tarkoittamalla tavalla työnteon yhteydessä sattunut tapaturma. Korvauskäytännössä on tällaiset tilanteet katsottu samoin. Tilanteet on rinnastettu työpäivään valmistautumisena, joka tehdään myös muutoin, kun ollaan esimerkiksi seuraavana päivänä lähdössä vakituiselle työpaikalle. Valmistelevia toimia, kuten tavaroiden pakkaamista seuraavaa työpäivää varten, ei ole katsottu työksi, eikä toiminnan voida katsoa muuttuvan työtehtäväksi vain sillä perusteella, että asia hoidetaan työn päättyessä tai kesken työpäivää.

Laukun viemisen lisäksi korvauskäytännössä on käsitelty tapaus, jossa työntekijä kesken työpäivän kävi laittamassa auton lämmitykseen ja siinä yhteydessä liukastui. Hän oli lähdössä iltapäivällä työpaikalleen. Tapaturma-asiain korvauslautakunta katsoi, ettei tapaturma sattunut työtehtävää tehdessä. Keskellä päivää auton laittaminen lämmitykseen ei eroa siitä tilanteesta, että aamulla ennen vakituiselle työpaikalla lähtöä työntekijä kävisi laittamassa auton lämmitykseen. Kyse ei kummassakaan tilanteessa ole työtehtävästä, vaan työntekijän yksityiselämään liittyvästä asiasta.

Työn alkaminen ja päättyminen on ollut ratkaistavana myös tapauksissa, joissa työntekijä on ollut tauolla. Kesken ruokailun on tullut puhelu, ja siihen on lähdetty vastaamaan ja tällöin on kompastuttu mattoon. Oikeuskäytäntöä ei ole, mutta korvauskäytännössä on katsottu, että kyse on ollut edelleen tauon viettämisestä, jonka yhteydessä sattuneita tapaturmia ei korvata etätyössä työtapaturmina.

Työhön liittyvien tavaroiden hakeminen tai siirtäminen

Tietyin edellytyksin työhön liittyvän laitteen tai tarvikkeen vuoksi liikkuminen on katsottu työnteoksi. Vakuutusoikeuden ratkaisussa oli kyse työpuhelimen hakemisesta ja liikkumisella katsottiin tällöin olevan kiinteä yhteys työtehtävien hoitamiseen. Ratkaisussa todettiin, että huomioon otettiin erityisesti se seikka, että noudettava työpuhelin oli tapaturman sattuessa latauksessa työntekijän työpöydän toisella puolella.

Tähän kokonaisuuteen liittyvät kysymykset siitä, mitä tarkoitetaan työhön kiinteästi liittyvällä laitteella tai tarvikkeella, miten kaukaa työvälineitä voi hakea tai minne työvälineitä voi viedä.

Oikeus- ja korvauskäytännössä työhön kiinteästi liittyvinä työvälineinä on pidetty työpuhelinta, tietokoneen laturia tai työhön liittyviä tulosteita. Muiden laitteiden tai tarvikkeiden (muistinpanovihot, kynä, kalenteri, kuulokkeet) hakemisesta ei ole oikeuskäytäntöä. Korvauskäytännössä näiden osalta ei ole syntynyt selkeää linjaa. Yksittäistä tapausta arvioitaessa merkitsevää on ollut, kuinka kiinteästi ko. laite tai tarvike liittyy kyseisen henkilön työtehtävän hoitamiseen.

Toinen kysymys liittyy siihen, mistä (miten kaukaa) työhön kiinteästi liittyvää laitetta tai tarviketta voi hakea. Vakuutusoikeuden ratkaisussa työpuhelin sijaitsi työpöydän toisella puolella ja muutoksenhakulautakunnan ratkaisussa tulosteita haettiin eri kerroksesta kuin missä varsinainen työskentely tapahtui. Ratkaisuissa mainittiin, että työpuhelin oli latautumassa työpöydän toisella puolella ja toisaalta se, että työpisteen ja tu¬lostimen välinen etäisyys ei ole ollut merkittävä. Lyhyeen etäisyyteen oli siis kiinnitetty huomiota, mutta ei selvästi esitetty sen olleen korvaussuojan kannalta ratkaisevaa.

Korvauskäytännössä on hyväksytty työhön kiinteästi liittyvän laitteen hakeminen kodin sisällä ilman tarkempaa pohdintaa siitä, miksi laite tai tarvike on ollut muualla kuin työpisteellä ja mikä merkitys tälle olisi annettava. Usein tilanne on se, että laite tai tarvike on vain unohtunut muualle. Työpuhelin on voinut jäädä alakertaan tai se on voinut unohtua autoon tai kun ollaan vakituisella työntekopaikalla, työpuhelin voi olla unohtunut kotiin.

Unohtamisessa on kyse eri asiasta kuin siitä, että puhelin latautuu tai tulostin sijaitsee jossain tietyssä paikassa. Jos katsotaan, että unohtuneen työvälineen tai tarvikkeen hakeminen on työtehtävän tekemistä, niin mihin raja vedetään? Onko unohtuneen työpuhelimen hakeminen esimerkiksi kahdeksan kilometrin päästä kotoa työtehtävän tekemistä? Oikeuskäytännössä ei ole jouduttu ottamaan tähän kantaa, eikä työvälineiden hakemista koskevista ratkaisuista käy selvästi ilmi, mikä merkitys lyhyelle välimatkalle on ratkaisua tehtäessä annettu ja tulisiko asiaa arvioida toisin, jos laitetta haetaan etenkin omasta unohduksesta johtuen kauempaa. Korvauskäytännössä haasteellisia ovatkin olleet tilanteet, joissa unohtunutta laitetta on haettu esimerkiksi kodin ulkopuolelta kadulla sijaitsevasta autosta, jonne työntekijä on laitteen itse jättänyt. Voiko oma unohdus johtaa siihen, ettei laitteen tai tarvikkeen noutamisessa enää ole kyse työtehtävän suorittamisesta?

Korvauskäytännössä olisi ehkä perusteltua arvioida tarkemmin tilannetta, jossa tarviketta tai laitetta haetaan unohtamisen vuoksi. Olisiko kyseessä kuitenkin tavanomaista toimintaa työntekopaikan alueella, jolloin hakemisen yhteydessä sattunut tapaturma korvattaisiin vakituisen työntekopaikan alueella, mutta ei etätyössä? Vakituisella työntekopaikalla voisi tulla eteen sellainen tilanne, että työpuhelin on jäänyt toimistotalosta erillisessä parkkitalossa sijaitsevaan autoon. Parkkitalo ei ole työntekopaikan aluetta, jos siellä ei tehdä työtehtäviä, jolloin myöskään tällaisessa tilanteessa parkkitalossa sattunutta tapaturmaa ei korvattaisi työtapaturmana vakituisella työntekopaikallakaan.

Liikkuminen etätyössä, kun työtehtävän tekeminen edellyttää rauhallista tilaa tai tiedon salassapitoa

Oikeuskäytäntöä ei ole tilanteesta, jossa etätyössä työntekijä siirtyy toiseen työpisteeseen tai esimerkiksi parvekkeelle, koska puhuu työhön liittyvää arkaluontoista puhelua, jota muut perheenjäsenet eivät saa kuulla. Tapaturma aiheutuu liikkumisesta, esimerkiksi kompastumisesta parvekkeen kynnykseen. Korvauskäytännössä on tällaiseen suhtauduttu kielteisesti ja katsottu, että kyse ei ole työnteon yhteydessä sattuneesta tapaturmasta. Kun työtä tehdään kotona, työntekijä itse päättää työympäristöstään. Varsinainen työtehtävä ei edellytä liikkumista, vaan liikkuminen johtuu työntekijän valitsemasta työympäristöstä, johon työnantajan välitön työn johto ja valvonta ei ulotu. Kun työntekijä joutuu itse valitsemansa työympäristön takia siirtymään muualle, liikkumisessa ei ole kyse työtehtävän tekemisestä. Liikkumista etätyössä käsitellään seuraavassa vielä tarkemmin.

Oheistoiminta työnteon yhteydessä

Edellä kerrotuissa tilanteissa oli kyse siitä, onko työntekijä tekemässä työtehtäväänsä. Tässä kappaleessa käsitellään tilannetta, jossa työntekijä tekee työtehtäväänsä, mutta hän tekee samanaikaisesti myös jotain muuta työtehtäväänsä liittymätöntä asiaa. Työntekijä esimerkiksi puhuu työpuhelua ja kävelee tai lukee työsähköpostiviestejä ja syö lounasta.

Tällöin tapaturma voi sattua siten, että tapaturman aiheuttaa tilanteen ulkopuolelta tuleva tekijä tai tapaturma aiheutuu työntekijän omasta toiminnasta.

Oikeuskäytännössä on otettu kantaa jälkimmäiseen tilanteeseen. Vakuutusoikeuden ratkaisuissa on arvioitu sitä, minkä seurauksena tapaturma on aiheutunut. Kun tapaturma on seurausta muusta syystä kuin työtehtävästä, kyse ei ole työnteon yhteydessä sattuneesta tapaturmasta. Tämä lähtökohta toimii, kun tapaturma on seurausta työntekijän omasta toiminnasta, oheistoiminnasta työnteon yhteydessä. Työnteon yhteydessä työntekijä liikkui, tapaturma johtui tästä liikkumisesta, jota työtehtävän tekeminen ei edellyttänyt. Toisessa tapauksessa työntekijä joi kahvia työnteon yhteydessä ja tapaturma aiheutui kahvin juomisesta, joka ei ollut työtehtävä.

Kun työntekijä tekee työnteon yhteydessä muutakin kuin työtä ja tapaturma aiheutuu tästä muusta tekemisestä, kyse ei ole vakuutusoikeuden mukaan työnteon yhteydessä sattuneesta tapaturmasta. Yleisin tilanne lienee työtehtävän tekeminen puhelimen välityksellä ja samanaikainen liikkuminen, jota työtehtävän tekeminen ei edellytä. Kun tapaturma tällöin aiheutuu liikkumisesta, kyseessä ei ole työnteon yhteydessä sattunut tapaturma. Tällä on heijastusvaikutus vakituisella työpaikalla sattuviin tapaturmiin. Kun työntekijä vakituisella työntekopaikalla puhuu puhelimeen ja samanaikaisesti kävellessä kompuroi portaissa, tapaturma korvataan työntekopaikan alueella sattuneena (22 §) eikä työnteon yhteydessä sattuneena.

Asian ratkaiseminen on haasteellisempaa tilanteessa, jossa tapaturma aiheutuu ulkopuolisesta tekijästä. Lähtökohtaisesti tapaturman määritelmään ei kuulu sen arvioiminen, mikä on ollut tapaturmaan johtanut syy. Kun työntekijä tekee työtä työpöydän ääressä kotona ja koira tai lapsi tönäisee niin, että työntekijä tipahtaa tuolilta ja loukkaantuu, kyseessä on tapaturma työnteon yhteydessä. Mutta miten ratkaistaan tilanne, jossa tapaturma sattuu puhelimeen puhuttaessa ja kävellessä, ja tapaturman aiheuttaa joku ulkopuolelta tuleva tekijä? Esimerkiksi lapsi juoksee päin niin, että työntekijä kaatuu. Onko tapaturma tällöin aiheutunut kävelemisestä vai onko se ollut lapsen aiheuttama? Työntekijän työtehtävä ei edellyttänyt kävelemistä, mutta tapaturman aiheutti tilanteessa ulkopuolinen tekijä. Oikeuskäytäntöä ei ole tällaisesta tilanteesta. Korvauskäytännössäkään ei ole asiaa pohdittu näin yksityiskohtaisella tasolla. Usein tapahtuman kuvauksesta ei edes välttämättä ilmene, että työntekijä teki työtehtävänsä ohella myös jotain muuta, kun tapaturma aiheutui ulkopuolisesta tekijästä. Ja tilanne on korvattu työtapaturmana, kun on selvitetty, että työntekijä teki työtehtäväänsä.

Osaksi kokouskäytäntöjä ovat tulleet kävelypalaverit (kävelykokous). Useimmiten työnantaja on yleisellä tasolla hyväksynyt tai kehottanut kävelyyn ja työntekijä on voinut itsenäisesti päättää, lähteekö kävelylle. Oikeuskäytäntöä ei ole, mutta korvauskäytännössä on katsottu, että pelkkä työnantajan hyväksyntä tai suositus ei tee tällaisesta palaverista kävelyineen työn tekemistä. Vain jos esihenkilö on määrännyt, että palaveri on nimenomaisesti kävelypalaveri, on kävelyn yhteydessä sattunut tapaturma korvattu työtapaturmana. Merkitystä ei ole sillä, onko määrätylle kävelylle osallistuttu vakituisella työntekopaikalla vai etänä. Arviointi on tehty sen perusteella, että kun lainsäädännössä ei ole asetettu vaatimuksia työn tekemisen paikalle, niin työtä voidaan tehdä myös kävellessä erityisesti silloin, kun työnantaja niin määrää. Vakuutusoikeuden ratkaisut huomioon ottaen tapauksia voisi arvioida myös toisin. Kun tapaturma aiheutuu kävelemisestä, onko kävely ollut työntekijän työtehtävä, vaikka esihenkilö on määrännyt pidettäväksi kävelypalaverin? Jos työntekijällä ei ole tosiallisesti ollut mahdollisuutta kieltäytyä kävelemisestä, voisi kyseeseen ehkä tulla myös työnantajan asian hoitaminen, vaikkei kävelyä työtehtäväksi katsottaisikaan.

Ihan yksinkertainen asia ei ole sen vuoksi, että työtapaturma- ja ammattitautilaissa on sallittu työskentely myös määrittelemättömässä paikassa. Jos työntekijä osallistuu kävelypalaveriin (pelkkä työnantajan hyväksyntä toiminnalle) ja pysähtyy penkille pelkästään kuuntelemaan palaveria ja tässä tilanteessa puistossa oleva tuntematon koira puraisee työntekijää, kyseessä on korvattava työtapaturma. Työntekijä ei ole tehnyt muuta kuin työtehtäväänsä määrittelemättömässä paikassa ja tapaturman aiheutti ulkopuolinen tekijä. Tilanne on sama kuin työntekijä olisi tekemässä työtä kahvilassa tai puistossa työnantajan hyväksymänä. Tapaturma (koiran purema) korvataan työtapaturmana riippumatta siitä, onko se tapahtunut kahvilassa vai puistossa, kun työntekijä tekee pelkästään työtehtäväänsä. Jos koiran purema aiheutuisikin työntekijän ollessa palaveria kuunnellessaan vielä kävelyllä, tulisi kaiketi jälleen arvioitavaksi se, aiheutuiko tapaturma työntekijän työhön liittymättömän oheistoiminnan eli kävelemisen seurauksena, vai oikeuttaisiko koiran purema tällöin kuitenkin korvaukseen työnteon yhteydessä sattuneena, koska työntekijän oma toiminta ei olisi ollut tapaturman syynä.

Kun vakuutusoikeus on lähtenyt arvioimaan tapaturmaan johtanutta syytä, aiheuttaa se haasteita myös tilanteessa, jossa työntekijä päättää tehdä työtä liikkuvassa kulkuvälineessä, esimerkiksi junassa, linja-autossa, henkilöautossa (ei aja itse) tai lentokoneessa. Tällöin työntekijä tekee työtä määrittelemättömässä paikassa ja työnteon yhteydessä sattuneet tapaturmat korvataan työtapaturmana. Liikkuvassa kulkuvälineessä tapaturma usein aiheutuu siitä syystä, että kulkuväline liikkuu tai vahingon aiheuttaa joku ulkopuolinen tekijä. Vakuutusoikeuden tekemän linjauksen mukaan on mahdollista tulkita tilanne siten, että tapaturma on aiheutunut työntekijän työtehtävään liittymättömästä, omaan valintaansa perustuen suorittamastaan oheistoiminnasta, eli matkustamisesta, jolloin tapaturmaa ei korvattaisi työtapaturmana. Asiaa voi ajatella myös niin, että oheistoiminnalla tarkoitetaan suppeasti vain työntekijän itsensä aktiivisesti suorittamaa tekemistä, josta tapaturma aiheutuu. Se, että työntekijä on valinnut työntekemisen paikaksi liikkuvan kulkuvälineen, ei tee liikkumisesta työntekijän suoritusta.

Pitäisikö jotain tehdä?

Työtapaturma- ja ammattitautilaki tuli voimaan vuoden 2016 alussa ja uudessa laissa työolosuhteet on palasteltu yksityiskohtaisemmin kuin mitä aiemmassa tapaturmavakuutuslaissa asiasta säädettiin. Lakia koskeva hallituksen esitys jättää joiltain kohdin avoimeksi sen, oliko tarkoitus luoda uutta vai kirjata vanhan lain ympärille syntynyt laaja korvaus- ja oikeuskäytäntö lain tasolle. Tosiasia kuitenkin on, että uuteen lakiin luotiin uusi systematiikka työtapaturman olosuhteille ja oikeus- ja korvauskäytäntö perustaa päätöksensä lakiin.

Korvauskäytäntöä syntyy vakuutuslaitosten ratkaisuista ja tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausunnoista. Lautakunnassa on ratkaistu paljon etätyöhön liittyviä tapauksia, mutta useimmat tässä kirjoituksessa kuvattuihin tilanteisiin liittyneet lausunnot eivät ole olleet yksimielisiä. Lain valmistelutyöstä on jo kulunut pitkä aika, ja kaikesta ei edes saavutettu tarkkaa yhteisymmärrystä lakiehdotusta kirjoitettaessa. Lain valmistelutyössä todettiinkin keskusteluissa, että viime kädessä asian ratkaisevat muutoksenhakuelimet, kun ehdotettu lain sanamuoto jätti tulkinnalle varaa. Oikeuskäytäntöä kuitenkin syntyy hitaasti ja julkaistuja ratkaisuja on vasta muutamia. Se, että lain tulkinnoista on epäselvyyttä edelleen sen oltua voimassa yli seitsemän vuotta, on korvaustoiminnan ja korvauskäytännön näkökulmasta haasteellista.

Etätyö kotona on lainsäädännössä samassa asemassa kuin työn tekeminen missä tahansa määrittelemättömässä paikassa: kesämökillä, kahvilassa, puistossa, junassa, autossa. Turva on olemassa vain työnteon yhteydessä, ja vakuutusoikeus on tulkinnut työn teon yhteydessä sattunutta tapaturmaa erittäin suppeasti. Muutoksenhakuelimet tulkitsevat lakia ja perustavat päätöksensä lain sanamuotoon ja käyttäen tulkinta-apuna lain esitöitä. Korvauskäytäntö seuraa muutoksenhakuasteiden tekemiä ratkaisuja ja ottaa huomioon oikeuskäytännön eteen tulevissa uusissa tapauksissa. Jos syntyy ajatus siitä, että lakia ei ollut tarkoitettu näin tulkittavan, lainsäädäntöä on mahdollista muuttaa.

Lakia säädettäessä ei osattu ennustaa, että työn tekeminen etänä lisääntyy sellaiseen laajuuteen kuin missä nyt ollaan. Työhöni kuuluu kouluttaminen ja kun tilaisuuksissa kerron etätyön työtapaturmaturvan laajuudesta ja siitä, että tulkinnat eivät ole vielä vakiintuneet, kuulen monenlaista kommentointia. Toisaalta ymmärretään, että turva ei voi kattaa kaikkia niitä tilanteita, joita kotona etätöissä syntyy, mutta toisaalta ei ymmärretä, miksi etätyössä turva ei ole saman tasoinen kuin vakituisella työntekopaikalla. Tällä yleensä tarkoitetaan taukojen aikana sattuvia tapaturmia. Vakituisella työntekopaikalla on turva olemassa esimerkiksi, kun käydään työntekopaikan alueen läheisyydessä olevassa ravintolassa syömässä. Riskin näkökulmasta tilanne on aivan sama, jos etätyössä käydään kodin lähellä olevassa ravintolassa syömässä, mutta turvaa ei tällöin kuitenkaan ole.

Hiljattain runsaasti julkisuutta sai edellä kerrottu vakuutusoikeuden ratkaisu, jossa kahvin juonnin yhteydessä sattunutta tapaturmaa ei katsottu korvattavaksi työtapaturmaksi etätyössä. Työnteon yhteydessä on luontevaa tehdä muutakin kuin itse työtehtävää ja oheistoiminnasta aiheutuvia tapaturmia korvataan työtapaturmana vakituisella työntekopaikalla työtapaturma- ja ammattitautilain 22 §:n perusteella. Vakuutusoikeuden ratkaisu oli monelle yllätys sen vuoksi, että lain sanamuodon mukaan korvataan työnteon yhteydessä sattunut tapaturma ja työntekijä teki työtään tapaturman sattuessa. Laista pitäisi ilmetä selkeästi, miten sitä sovelletaan, mutta edellä kerrotut erilaiset tilanteet osoittavat, että selvyyttä ei ole. Tästä kirjoituksestakin tuli pitkä erilaisten tilanteiden esille tuomisen johdosta ja mieleen jo tuli itsellenikin, että voiko tämä olla näin monimutkaista. Juristi ehkä osaa lokeroida tilanteet oikeisiin laatikoihin, mutta muille, joiden myös pitäisi saada suoraan laista näkemys siitä, mitä korvataan ja mitä ei, asia ei aukene lainsäädäntöä lukemalla. Kyse on lainsäädännöstä, jolla on merkitystä erittäin suurelle osalle suomalaisia. Olemme samassa tilanteessa tai ainakin kovaa vauhti menossa samaan suuntaan kuin tapaturmavakuutuslain aikana, jolloin piti tuntea laajalti korvauskäytäntöä, jotta tietää, mitä korvataan ja mitä ei.

Herää kysymys myös siitä, onko lainsäädäntö ajan tasalla sen suhteen, että työnteko on muuttunut toisenlaiseksi kuin mitä se oli vuosikymmen sitten, kun lainsäädännön raameista aiemmin keskeisten työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydässä sovittiin. Etätyötä tehdään suuremmassa mittakaavassa kuin aiemmin ja muutoinkin työskentelyyn on tullut monenlaista joustoa tietotekniikan ansiosta.

Valtion henkilöstölle turvaa on jo laajennettu, joten voi myös kysyä, miksi työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa. Työtapaturmalainsäädäntö on osa suomalaista lakisääteistä sosiaaliturvaa, johon kuuluu tärkeänä osana henkilöiden yhdenvertainen kohtelu.

Työntekijän työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen maksaa työnantaja, joten ymmärrettävää on, että turvan laajuudella on rajansa. Toisaalta etätyöhön siirtyminen vähentää muun muassa työmatkatapaturmia, joten ainakaan ilman laskelmia ei voi todeta, että muutoksista aiheutuisi automaattisesti kustannusten lisäystä työnantajille.

Työmarkkinajärjestöt ovat keskeisessä asemassa, kun työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännön sisällöstä päätetään. Mielestäni olen tuonut tässä kirjoituksessa esille kattavasti havaintoja ja näkökulmia etätyössä sattuvan tapaturman korvaamisesta. Rohkenen sen pohjalta toteamaan, että olisi perusteltua käydä uusi keskustelu siitä, onko etätyötä koskeva työtapaturmasääntely nykyisessä muodossa tarkoituksenmukainen ja toimiva. Työtapaturma- ja ammattitautilain valmistelutyössä ei osattu pohtia kaikkia etätyössä eteen tulevia tilanteita, mutta nyt korvauskäytännössä syntyneestä materiaalista olisi olemassa hyvä ja kattava pohja uudelle keskustelulle.

Lyhyesti kirjoittajasta

Kirsi Salo työskentelee TVK:ssa juristina ja tapaturma-asiain korvauslautakunnan toimiston päällikkönä. Hän on aloittanut työskentelyn työtapaturmien ja ammattitautien korvausten parissa 1990-luvun puolivälissä ja on ollut mukana työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännön uudistamistyössä. Hän on kirjoittanut vakuutustutkinnon oppikirjan Työtapaturma ja ammattitauti (FINVA).