Asiantuntija pohtii: Yhdysvalloissa erilaiset ”testit” työvälineinä rajanvedossa työsuhdetyön ja yrittäjätyön välillä

Väärinluokittelu voi koskea 10 % työnsuorittajista

Työnsuorittajan oikeinluokittelu on Yhdysvalloissa samalla tavalla tärkeää kuin Suomessa. Työnsuorittajan ja työnteettäjän välinen oikeussuhde määrittää sen, sovelletaanko sopimussuhteeseen työoikeudellista ja sosiaaliturvalainsäädäntöä ja mitä velvoitteita työnteettäjällä on suhteessa työnsuorittajaan ja kuka maksaa sosiaalivakuutusmaksut.

Vuonna 2021 yli kolmasosa yhdysvaltalaisista työnsuorittajista eli lähes 60 miljoonaa ihmistä oli tehnyt jonkinlaista itsenäisen ammatinharjoittajan työtä mukaan lukien alustatyö (gig work). Itsenäisten ammatinharjoittajien määrä on kasvanut samaa tahtia uusien alustayritysten tullessa markkinoille. Monet perinteiset yritykset kuten Fortune 500 yritykset ovat ryhtyneet käyttämään itsenäisiä ammatinharjoittajia työn suorittamiseen alustatalouden yritysten lisäksi. Ennusteen mukaan vuoteen 2027 mennessä enemmistö työnsuorittajista Yhdysvalloissa tulee olemaan itsenäisiä ammatinharjoittajia.

On arvioitu, että noin 10–20 % yrityksistä luokittelee työnsuorittajan väärin itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ja tämä väärinluokittelu koskisi noin 10 % työnsuorittajista eli useita miljoonia ihmisiä. Työnsuorittajien väärinluokittelua tapahtuu etenkin rakentamisen, kiinteistöhuollon, kuljetuksen, vähittäiskaupan, hotelli- ja ravintola-alan sekä kotihoidon toimialoilla.

Taksipalveluita tarjoava Uber joutui maksamaan 100 miljoonaa dollaria New Jerseyn työttömyysrahastolle, kun tarkastuksessa havaittiin, että Uber oli luokitellut satoja tuhansia kuljettajia väärin itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi. Väärinluokittelemalla työnsuorittajat Uber oli evännyt heiltä mm. oikeuden työtapaturmavakuutusturvaan. Kaliforniassa Uber joutui maksamaan 8,4 miljoonaa dollaria työnsuorittajien väärinluokittelusta sitä koskevan oikeudenkäynnin seurauksena. Kuluttajille ruoankuljetuspalveluita tarjoava DoorDash (Woltin omistaja) on ollut väärinluokittelua koskevan ryhmäkanteen kohteena. Ryhmäkanteessa oli kyse Kalifornian ja Massachusettsin osavaltioissa toimivien ruokalähettien väärinluokittelusta ja riidanratkaisusopimuksen arvo oli miljoona dollaria.

Yhdysvaltain työministeriö (U.S. Department of Labor) on arvioinut, että työtapaturmavakuutuksen piirissa olevien työntekijöiden määrä on laskenut.

Yhdysvaltalainen oikeusjärjestelmä poikkeaa eurooppalaisesta

Yhdysvalloissa on käytössä common law -oikeusjärjestelmä, jolle on tunnusomaista lain tulkinnallisuus ja sen uudelleenmäärittely, aikaisemmat tuomioistuinratkaisut ja ennakkotapaukset, tietyt prosessimuodot ja juttujen tosiseikat. Oikeusjärjestelmä eroa EU-maissa ja Suomessa käytössä olevasta siviilioikeudellisesta perinteestä (civil law), jossa tarkasti kirjatut lait ja säännökset määrittävät oikeudellisia päätöksiä, eikä lakeja samaan tapaan pidetä tulkinnanvaraisina.

Yhdysvaltain oikeusjärjestelmää monimutkaistaa osavaltioiden itsehallinto. Osavaltioilla on omat lakia säätävät elimensä ja oma tuomioistuinjärjestelmänsä. Liittovaltiotasoisen lainsäädännön rinnalla on osavaltioiden oma lainsäädäntö, liittovaltiolaki menee kuitenkin osavaltiolain yli. Osavaltion oma tuomioistuinjärjestelmä on yleensä kolmiportainen ja noin 95 % kaikista oikeusjutuista ratkaistaan osavaltioiden tuomioistuimissa.

Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuinjärjestelmä on myös kolmiportainen. Perustasona eli alioikeuksina ovat piirituomioistuimet, district courts. Niiden päätöksistä voi valittaa väliportaaseen, court of appeals tai circuit courts (koko maassa 13). Ylimpänä oikeusasteena on korkein oikeus Supreme Court.

Osavaltioiden oikeusasteiden nimitykset voivat johtaa harhaan. Esimerkiksi ensimmäisen asteen tuomioistuin New Yorkissa on Supreme Court, ja sen ratkaisuun haetaan muutosta instanssista, joka on Supreme Court Appellate Division, kun taas New Yorkin korkein oikeus on Court of Appeals.

Liittovaltion lainsäädäntö

Työnantajan työoikeudellisista velvoitteista säädetään useissa liittovaltion laeissa. Vanhempaa lainsäädäntöä edustaa New Dealin aikainen vuoden 1938 The Fair Labor Standard Act, FLSA (vapaa suomennos laki oikeudenmukaisen työn vaatimuksista, jäljempänä FLSA). Laissa säädetään vähimmäispalkasta ja ylityökorvauksesta ja sen soveltamisala on sidottu työsuhteeseen. Lain soveltamisalassa keskeistä on työnsuorittajan luokittelu työntekijäksi tai itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi, joka jää lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Työnsuorittajan oikeudellisen aseman määrittäminen pohjautuu laissa säädettyihin määritelmiin. FLSA sisältää määritelmät työnantajasta, työntekijästä ja työhön ottamisesta. Laissa ei määritellä itsenäistä ammatinharjoittajaa. Määritelmät eivät sisällä suomalaisen työsopimuslain työsuhteen perustunnusmerkkejä vaan ovat enemmän teknis-muodollisia käsitteitä.

Lain tulkinnassa itsenäisellä ammatinharjoittajalla on tarkoitettu työnsuorittajaa, joka ”taloudellisten realiteettien” kokonaisarvioinnin perusteella ei ole taloudellisesti riippuvainen työnteettäjän tarjoamasta työstä vaan harjoittaa omaa yritystoimintaa. Yhdysvalloissa tällaisista henkilöistä käytetään vakiintuneesti termejä itsenäinen urakoitsija, itsensä työllistäjä tai freelancer.

Yhdysvaltain työministeriö (U.S. Department of Labor) julkisti tammikuussa 2021 säännösehdotuksen (2021 Independent Contractor Rule), jolla se pyrki ohjaamaan itsenäisten ammatinharjoittajien luokittelua FLSA-lain perusteella. Säännösehdotus sisälsi viisi kriteeriä, joista kahta pidettiin ydinkriteereinä. Nämä kaksi ydinkriteeriä olivat työnteettäjän määräysvallan luonne ja aste sekä työnsuorittajan mahdollisuus voittoon tai tappioon. Näille kriteereille annettiin kokonaisarvioinnissa muita suurempi painoarvo. Mikäli molemmat ydinkriteerit olisivat johtaneet yhdenmukaiseen luokitteluun, tätä luokittelua olisi pidetty oikeana. Tämä sääntö tuli voimaan maaliskuussa 2021 vaikka lainmuutos sen kumoamiseksi annettiin kahta kuukautta myöhemmin. Lain kumoamista koskeva laki kumottiin Texasin tuomioistuimessa maaliskuussa 2022.

Yhdysvaltain työministeriö (U.S. Department of Labor) julkisti 13.10.2022 uuden säännösehdotuksen(Avaa uuden ikkunan) (RIN 1235-AA43(Avaa uuden ikkunan)). Ehdotuksen tarkoituksena on tarkistaa kokonaisarvioinnissa huomioon otettavat kriteerit, kun työnsuorittaja luokitellaan työntekijäksi tai itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi FLSA-lain mukaisesti. Tavoitteena on, että kokonaisarviointi ottaisi vuoden 2021 ehdotusta paremmin huomioon tuomioistuinten ja ministeriön pitkäaikaisen laintulkintaperinteen, tuomioistuinten ennakkotapaukset ja vallitsevan oikeuskäytännön sekä lain sanamuodon ja tarkoituksen.

Työministeriön uusi ehdotus sisältää vuoden 2021 ehdotusta laajemman kriteeristön. Ehdotuksen mukaan työnsuorittaja tulisi katsoa työntekijäksi, jos hän on taloudellisesti riippuvainen työnteettäjän tarjoamasta työstä. Ehdotuksen mukaan kokonaisarvioinnissa siitä, onko työnsuorittaja epäitsenäinen ja taloudellisesti riippuvainen työnteettäjästä vai yrittäjään rinnastuvalla tavalla itsenäinen, otettaisiin huomioon kuusi kriteeriä. Ehdotus palauttaisi kokonaisarviointiin monikriteerianalyysin, jossa yksittäiselle kriteerille ei anneta ennalta määritettyä painoarvoa vaan jokainen kriteeri arvioidaan samanlaisella painoarvolla ja siitä näkökulmasta, viittako kriteeri työsuorittajan epäitsenäiseen vai itsenäiseen asemaan. Kokonaisarvioinnissa olisi kyse ns. ”taloudellisten realiteettien” testistä.

Ehdotuksen julkistamista seurasi julkinen kommentointiaika 13.12.2022 asti. Ehdotuksen on arvioitu vaikeuttavan työnsuorittajan luokittelua itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Yrityksiä edustavat ryhmät kuten Yhdysvaltain kauppakamari ovat lobanneet yritysystävällisemmän ehdotuksen puolesta ja katsoneet, että työntekijän laajempi määritelmä vahingoittaisi niitä työnsuorittajia, jotka haluavat pysyä itsenäisinä. Työntekijöitä edustavat edunvalvontaryhmät sen sijaan ovat tuoneet esille, että yritykset luokittelevat työntekijöitä yhä useammin väärin itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi. Ehdotuksen on arvioitu lisäävän työntekijöiksi katsottavien työnsuorittajien määrää ja johtavan työsuhdetta koskeviin oikeudenkäynteihin. Lisäksi sen on arvioitu vaikuttavan merkittävästi etenkin alustatalouden liiketoimintamalleihin, jotka perustuvat itsenäisten ammatinharjoittajien hyödyntämiseen.

Osavaltioiden lainsäädäntö

Osavaltiot määrittävät itsenäisesti omassa lainsäädännössään työntekijänä tehtävän työn ja yrittäjätyön välisessä rajanvedossa huomioon otettavat kriteerit. Useimmilla osavaltioilla on joitakin yhteisiä kriteerejä, ja ne soveltavat taloudelliset realiteetit testiä tai ns. ABC-testiä.

Kalifornian osavaltio on viime aikoina tiukentanut lainsäädäntöään siitä, kuka katsotaan työntekijäksi. Vermont ja Rhode Island harkitsivat toimenpiteitä, jotka muuttaisivat työntekijän määritelmää.

Vuonna 2022 ainakin kolme osavaltiota hyväksyi alustatyöhön vaikuttavaa lainsäädäntöä. Alabama sulki taksi- ja ruoankuljetustyötä alustayrityksille tekevät työnsuorittajat työntekijä määritelmän ulkopuolelle. South Dakota täsmensi sitä, milloin kuljetustyötä tekevä työnsuorittaja katsotaan itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Washingtonissa kuljetusalan työntekijät kuuluvat työtapaturmaturvaan vain tietyin ehdoin. Joissakin republikaani enemmistöisissä osavaltioissa on ryhdytty säätämään lakeja, joilla työnantajan työtapaturmavakuutusvelvollisuus olisi joissakin ammateissa osin tai kokonaan vapaaehtoista.

Työnsuorittajan luokitteluun liittyvät lainsäädäntöhankkeet nähdään merkittävänä lainsäädännöllisenä trendinä tulevina vuosina.

Oikeuskäytäntö

Yhdysvaltain korkein oikeus on antamillaan ennakkotapauksilla luonut oikeuskäytäntöä työnsuorittajan luokittelusta 1940-luvulta lähtien. Korkein oikeus on pitänyt taloudellisten realiteettien testiä ja sen sisältämää kokonaisarviointia standardina työnsuorittajien luokittelussa.

Kalifornian osavaltion korkein oikeus antoi vuonna 2018 merkittävän ratkaisun, jossa se otti käyttöön ns. ABC-testin työnsuorittajan luokittelemiseksi. ABC-testiä ei ollut tätä ennen käytetty Kaliforniassa vaan luokittelu perustui taloudelliset realiteetit testin soveltamiseen. Ratkaisussa Dynamex v. Superior Court pakettien kuljetustyötä tekevät työnsuorittajat katsottiin työntekijöiksi.

New Jerseyn osavaltion korkein oikeus antoi vuonna 2015 ratkaisun, jossa se katsoi perustuen ABC-testiin, että asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, että työnsuorittajat olisivat olleet aitoja yrittäjiä ja että heillä olisi ollut todellista yrittäjätoimintaa siitä huolimatta, että he olivat muodollisesti perustaneet yritykset. Yrittäjyyttä kuvaavat ns. aineelliset tosiseikat eivät täyttyneet muodollisista tosiseikoista (yritysrekisteri-ilmoitukset ja vakuutustodistukset) huolimatta. Oikeus keskittyi ratkaisussa arvioimaan nimenomaan ABC-testin c) kriteeriä. Työnteettäjän edustaja oli todistanut, että työnsuorittajat olivat voineet vapaasti tehdä työtä muille työnteettäjille, mutta heillä ei ollut todisteita siitä, että kukaan heistä olisi koskaan näin tehnyt. Tuomioistuin totesi, että työnantajan esittämät todisteet eivät tukeneet työnsuorittajien itsenäisyyden toteamista. Työnsuorittajien perustamat yritykset muodostuivat yksinomaan heistä itsestään eikä kenelläkään näyttänyt olevan muuta liiketoimintaa kuin työnteettäjälle suoritettava työ.

Taloudellisten realiteettien testi

Testi pyrkii vastaamaan siihen, onko työnsuorittaja taloudellisesti riippuvainen työnteettäjästä saadakseen työtä vai harjoittaako hän omaa yritystoimintaa. Taloudellista riippuvuutta ja epäitsenäistä asemaa arvioidaan kokonaisharkinnan kautta, jossa otetaan huomioon useita eri kriteereitä. Yksittäisille kriteereille ei anneta ennalta määritettyä painoarvoa ja jokainen kriteeri arvioidaan samanlaisella painoarvolla.

Kokonaisharkinta keskittyy ns. ”taloudellisten reaaliteettien” arviointiin. Kokonaisharkinnalle tyypillisesti monikriteerianalyysissä osa kriteereistä voi viitata työsuhteessa tehtävään työhön ja toiset taas itsenäisenä ammatinharjoittajana tehtävään työhön. Olennaista on kriteerien punnitseminen toisiaan vasten. Kokonaisharkinta edellyttää näyttöä tosiasiallisista työskentelyolosuhteista eikä sopimuksen nimike yksin anna todellista kuvaa työnteettämisen muodosta. Kokonaisharkinnassa arvioidaan seuraavia kriteereitä ja niiden taustalla olevia tosiseikkoja:

1. Työnsuorittajan mahdollisuus voittoon tai tappioon

Kriteerin arvioinnissa keskeistä on työnsuorittajan itsensä johtaminen ja miten hän hyödyntää sitä voiton tavoittelussa. Arvioinnissa punnitaan mm. seuraavia tosiseikkoja: kuka määrittää palkkion ja millaiset ovat työnsuorittajan tosiasialliset mahdollisuudet neuvotella palkkiosta; työskentelyajoista päättäminen ja niiden asettaminen; oikeus hyväksyä tai hylätä työtehtäviä; työtehtäviin liittyvien tavoiteaikojen asettaminen; asiakaskunnan määrittäminen; yritystoiminnan markkinointi; oikeus palkata sijaisia; työnsuorittajan mahdollisuudet itsenäiseen ja oma-aloitteiseen liiketoiminnalliseen päätöksentekoon; taloudellisen riskin kantaminen.

Tappiona ei pidetä sitä, että työnsuorittajan ansiot ovat riippuvaisia siitä, kuinka paljon hän työskentelee. Palkan pienentyminen työtuntien vähenemisen johdosta ei ole tässä tarkoitettua tappiota. Tappiolla tarkoitetaan omaan liiketoiminnalliseen johtamiseen perustuvaa todellista liiketoimintariskiä. Työnsuorittajalla, jolle maksetaan kiinteää tuntipalkkaa, ei ole riskiä taloudellisesta tappiosta.

Arvioitaessa työnsuorittajan mahdollisuutta voittoon tai tappioon työsuhteen puolesta puhuu se, että työnsuorittaja ei pysty vaikuttamaan ansioiden muodostumiseen tai vaikutusmahdollisuus rajautuu työskentelyn määrään (tehdyt tunnit / tehokkuus).

2. Osapuolten välisen oikeussuhteen pysyvyys ja yksinomaisuus

Merkityksellistä on oikeussuhteen kesto, jatkuvuus ja pysyvyys. Oikeuskäytäntö tunnustaa toimiala- ja tehtäväkohtaiset erot eikä oikeussuhteen jatkuvuudella tai kertaluontoisuudella voi aina tehdä päätelmiä siitä, onko kyse työntekijänä vai yrittäjänä tehdystä työstä. Arvioinnissa otetaan lisäksi huomioon oikeussuhteen yksinomaisuus ja oikeus työskennellä muille. Tietyillä toimialoilla voi olla tyypillistä työskennellä usealle työnantajalle eikä se merkitse, että kyse olisi yrittäjänä tehdystä työstä. Oikeussuhteen jatkuvuus ja työnantajan vaatimus yksinomaisuudesta puoltaa työntekijänä tehtävää työtä.

3. Työnantajan määräysvallan luonne ja aste

Kriteerissä on keskeistä seuraavien tosiseikkojen arviointi: työvuorojen / työaikojen asettaminen ja noudattaminen; työtehtävien määrittäminen; työmäärän ja työstä suoriutumisen valvonta; oikeus työskennellä toiselle; palkkion määrittäminen.

Työnantajan johto ja valvonta voi olla suoraa tai epäsuoraa taikka tapahtua teknologian välityksellä kuten erilaisten paikantamis- tai monitorointijärjestelmien avulla eikä sen tarvitse olla henkilökohtaista ja ihmisvoimin tapahtuvaa. Johdon ja valvonnan alle luetaan myös taloudellinen kontrolli määrittämällä työstä maksettava palkkio, asiakaskunta sekä liiketoiminnalliset prosessit.

Työnantajan määräysvaltaa osoittaa se, että työnteettäjä perehdyttää, ohjaa ja valvoo työnsuorittajan työsuoritusta varmistaakseen mm. omat velvoitteensa erilaisten turvallisuussäännösten esim. elintarviketurvallisuuden noudattamisessa.

Itsenäiselle ammatinharjoittajalle on tyypillistä vapaus valita omat työajat ja asettaa omat aikataulut. Mikäli tämä on kuitenkin näennäistä, koska tosiasiallisesti työnteettäjä tarjoaa vain rajoitetusti työtehtäviä / työtunteja taikka järjestää työn siten, että työnsuorittaja ei pysty tarjoamaan palveluitaan muille, kyse on enempi työsuhteessa tehtävästä työstä. Valvonnan / kontrollin vähäisyys voi olla myös näennäistä siten, että vaikka työnteettäjä sallii vapauksia esim. työvuorojen valinnassa, se kuitenkin yksipuolisesti määrittää työstä maksettavan korvauksen. Työvuorojen valinnanvapaus ei yksinään kerro määräysvallan asteesta. Työvuorojen valinnanvapauden vastapainona työnteettäjällä voi olla oikeus asettaa seuraamuksia työvuorosta kieltäytymisestä. Riittävää on myös oikeus työn johtoon ja valvontaan, vaikka sitä ei tosiasiallisesti käytettäisi. Työn luonne vaikuttaa tarvittavan valvonnan asteeseen.

Valvonnan/kontrollin aste ja luonne sisältää arviointia myös siitä, kuka määrittää korvauksen tason ja onko työnsuorittajalla oikeus työskennellä kolmansille osapuolille. Mikäli työnsuorittaja tosiasiallisesti neuvottelee tai asettaa palkkion tason, puhuu tosiseikka enempi itsenäisen ammatinharjoittamisen puolesta. Merkittävästä määräysvallasta on kyse silloin, kun työnantaja epäsuorasti tai suorasti edellyttää työsuoritusten yksinomaisuutta.

4. Työnsuorittajan toimintaan sijoittama pääoma

Pääomalla tarkoitetaan varallisuutta tai osaamista ja arvioinnissa otetaan huomioon pääoman luonne, määrä ja arvo. Työn suorittamiseksi tarvittavien työvälineiden kuten kulkuneuvon hankkimista ei pidetä tässä tarkoitettuna investointina. Ajoneuvon hankinnassa otetaan huomioon myös sen käyttötarkoitus yksityiselämässä. Työnsuorittajan sijoittamaa pääomaa verrataan työnantajan sijoittamaan pääomaan ja niiden välistä suhdetta arvotetaan.

5. Muodostaako työnsuorittajan työsuoritus kiinteän osan työnantajan liiketoimintaa

Arvioinnissa otetaan huomioon, kuinka välttämätön, kriittinen tai keskeinen työsuoritus on työnteettäjän yritystoiminnassa. Mitä merkittävämpi tämä yhteys on, sitä todennäköisemmin kyse on työsuhteessa tehtävästä työstä. Sen sijaan työsuoritus, joka ei ole osa työnteettäjän ydinliiketoimintaa ja enempi ulkokehällä oleva tukifunktio, tukee itsenäisenä ammatinharjoittajana tehtävää työtä. Oikeuskäytännössä on otettu käytännön läheinen lähestymistapa kriteerin arviointiin, pystyisikö työnteettäjä yritys toimimaan ilman arvioinnin kohteena olevaa työsuoritusta. Tämä myös viittaa työnsuorittajan epäitsenäiseen asemaan, koska heidän työnsä on riippuvainen työnteettäjän ydinliiketoiminnasta. Esimerkiksi alustatyö, jossa kuluttajille tarjotaan ruoankuljetuspalveluita, ruoan kuljettaminen ja sen tuottavat ruokalähetit voidaan nähdä tällaisen alustayrityksen kriittisenä ja välttämättömänä funktiona ja osana sen ydinliiketoimintaa. Ilman kuljetuspalvelufunktiota koko liiketoimintamalli menettäisi merkityksensä.

6. Työnsuorittajalta edellytetty osaaminen, aloitteellisuus, ennakointi

Kriteerin arvioinnissa keskeistä on työnsuorittajan kyky johtaa omaa osaamistaan liiketoiminnallisesti ja tavoitteellisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon millaisia erityisiä taitoja ja osaamista työsuoritus vaatii. Oikeuskäytännössä erityyppisiä käytännön töitä kuten esimerkiksi autonkuljettamista ei ole pidetty tällaisena erityisosaamisena. Huomioon otetaan myös se, millaista aiempaa osaamista työsuoritus vaatii, vaatiiko se työnteettäjän antamaa perehdytystä vai voiko työhön ryhtyä ilman minkäänlaista perehdytystä.

ABC-testi

Testin nimi on ilmeisesti johdettu osavaltioiden työoikeudellisen lain (kuten vähimmäispalkkaa ja työaikaa koskevat lait) säännöksen asianomaisista kohdista, joissa säädetään työsuhdeolettamasta ja siitä poikkeamisen kriteereistä.

Esimerkiksi New Jerseyn osavaltion erään työoikeudellisen säädöksen mukaan ”Yksilön korvausta vastaan suorittama työ katsotaan työsuhdetyöksi, ellei kohdissa a-c kerrottujen tunnusmerkkien osoiteta täyttyvän, jolloin on kyse itsenäisenä ammatinharjoittajana tehdystä työstä. ”

ABC-testiä sovelletaan yli 12 osavaltiossa, mukaan lukien Kalifornia ja New York. Eri osavaltioiden ABC-testissä sovellettavat kriteerit voivat hieman vaihdella. Kalifornian osavaltiossa ABC-testi kirjattiin lakiin (California Assembly Bill, AB-5) vuonna 2019 sen jälkeen, kun osavaltion korkein oikeus oli ottanut sen käyttöön vuonna 2018 antamassaan ratkaisussa. Lain säännös velvoittaa soveltamaan ABC-testiä sen määrittämiseksi, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Testi käsittää kolme toisiinsa liittyvää kriteeriä, joiden täyttymistä arvioidaan ilman kokonaisharkintaa. Testin tarkoituksena on selvittää, onko työnsuorittaja tosiasiallisesti taloudellisesti riippuvainen työnantajasta (alisteinen ja epäitsenäinen asema) vai harjoittaako hän omaa yritystoimintaa (itsenäinen asema).

Testiin sisältyy työsuhdeolettama ja työnteettäjällä on näyttötaakka siitä, että työnsuorittaja on itsenäinen ammatinharjoittaja ja että kaikki kolme kriteeriä täyttyvät. Mikäli jokin itsenäistä ammatinharjoittamista kuvaavista kriteereistä ei täyty, kyse on työsuhteessa tehtävästä työstä.

Kriteerit ovat:

a) Työnteettäjä ei johda tai valvo työnsuorittajan työsuoritusta perustuen sopimusehtoihin ja tosiasiallisiin työskentelyolosuhteisiin;

b) Työnsuorittajan työsuoritukset eivät kuulu työnteettäjä yrityksen ydinliiketoimintaan tai ne tuotetaan jossain muualla kuin yrityksen tavanomaisessa liiketoimintapaikassa ja

c) Työnsuorittajan työsuoritukset ovat osa hänen itsensä perustumaa tavanomaista ja itsenäistä liiketoimintaa, joka toimii työnteettäjää vastaavalla toimialalla.

Työnantajan määräysvaltaa (johtoa ja valvontaa) arvioidaan testissä ottamalla huomioon, millaista kontrollia työnsuorittajalle on annettu työsuorituksen keskeisillä osa-alueilla kuten työajan suunnittelussa (milloin työtä tehdään), työtehtävien valinnassa sekä oikeudessa työskennellä kolmansille osapuolille mukaan lukien työnteettäjän kilpailijat. Työnantajan ohjaukseksi ja valvonnaksi ei ole katsottu sitä, että työnsuorittaja velvoitetaan sopimusehdoin noudattamaan erityisiä juridisia velvoitteita, täyttämään turvallisuus- ja terveysvaatimuksia, ottamaan vakuutus sekä täyttämään sopimusperusteisia määräaikoja ja laatustandardeja. ABC-testin toinen kriteeri viittaa työnsuorittajan erillisyyteen työnteettäjästä ja omien työtilojen / työvälineiden käyttämiseen.

Common law kontrolli -testi

Liittovaltion muussa kuin työoikeudellisessa lainsäädännössä kuten verolaeissa voidaan käyttää common law kontrolli -testiä työnsuorittajan luokittelemiseksi. Testi keskittyy arvioimaan työnteettäjän oikeutta työn johtoon ja valvontaan. Testissä otetaan huomioon joitakin samoja kriteereitä kuin taloudellisten realiteettien -testissä. Tällaisia ovat mm. työnsuorittajan osaaminen, työsuhteen kesto, työvälineiden omistaja. Testin painopiste on työnteettäjän kontrollissa, mikä johtaa siihen, että testin lopputuloksena työnsuorittaja katsotaan useammin itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi.

Testien vertailu Suomessa käytössä oleviin rajanvetotyövälineisiin

Yhtäläisyydet

Taloudelliset realiteetit testi tarjoaa osin samanlaisen työvälineen rajanvedon tekemiseen kuin työsopimuslaki ja sen esitöissä säädetty kokonaisharkinta. Molemmissa otetaan huomioon erilaisia kriteerejä ja tosiseikkoja, joita punnitaan tasavertaisesti ja toisiaan vasten. Kyse on tosiseikkojen kokonaisarvioinnista. Molemmissa otetaan sopimusehtojen lisäksi huomioon tosiasialliset työskentelyolosuhteet eikä sopimusnimikkeellä ole yksin ratkaisevaa painoarvoa.

Taloudelliset realiteetit testissä otetaan huomioon kuusi kriteeriä, joista kriteeri 3) - työnteettäjän määräysvalta - vastaa osin työsopimuslain työsuhteen perustunnusmerkkiä työnantajan johto ja valvonta. Kriteeri 1) työnsuorittajan mahdollisuus voittoon tai tappioon samoin kuin kriteeri 4) työnsuorittajan toimintaan sijoittama pääoma vastaavat kokonaisharkinnassa osana muita työntekijän tosiasialliseen asemaan vaikuttavina seikkoina huomioon otettavia aineellisia tosiseikkoja kuten yrittäjän taloudellinen riski. Sen sijaan kriteeriä 2) osapuolten välisen oikeussuhteen pysyvyys ja yksinomaisuus ei sellaisenaan löydy suomalaisesta tulkintakäytännöstä. Vastaavasti kriteerit 5) työnsuorittajan työsuorituksen kiinteä yhteys työnantajan liiketoimintaa ja 6) työnsuorittajalta edellytetty osaaminen ja aloitteellisuus voidaan rinnastaa yrittäjyyden aineellisiin seikkoihin. Kyse on työnsuorittajan toiminnan erillisyydestä ja oman toiminnan itsenäisyydestä ja liiketoiminnan yleisyydestä ja julkisuudesta. Kyse on myös omien työtilojen / työvälineiden käyttämisestä. Työnsuorittajan tosiasialliseen asemaan vaikuttavana seikkana voidaan ottaa huomioon, tekeekö hän työn osana työnteettäjän organisaatiota.

Eroavaisuudet

Suomessa työntekosuhteen oikeudellinen muoto ratkaistaan työsopimuslaissa säädettyjä työsuhteen perustunnusmerkkejä arvioimalla. Työsopimuslaissa luetellaan tunnusmerkit, joiden samanaikainen täyttyminen johtaa työn katsomiseen työsuhteessa tehtäväksi työksi. Työsopimuslaissa ei luetella itsenäistä ammatinharjoittamista kuvaavia kriteerejä. Työsopimuslaissa ei ole työsuhdeolettamaa eikä säännöstä työnantajan näyttötaakasta olettaman kumoamiseksi. Voimassa olevassa työsopimuslaissa ei säädetä kokonaisharkinnan tekemisestä vaan se perustuu lain esitöihin.

Eduskunnan käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä (HE 215/2022 vp) ehdotetaan kokonaisharkintaa koskevan säännöksen lisäämistä lakiin. Laissa lueteltaisiin kokonaisharkinnassa huomioon otettavat seikat, joita olisivat työn tekemistä koskevat ehdot; olosuhteet, joissa työtä tehdään; osapuolten tarkoitus työntekosuhteen oikeudellisesta luonteesta sekä muut osapuolten tosiasialliseen asemaan vaikuttavat seikat.

ABC-testi sisältää työsuhdeolettaman toisin kuin taloudelliset realiteetit testi. Kummankaan testin taustalla ei ole lainsäädäntöä, jossa säädettäisiin työsuhteen perustunnusmerkeistä vaan laissa säädetään itsenäisen ammatinharjoittamisen kriteereistä.

Arvio

Suomessa työsuhteen tunnusmerkit on määritelty lähes samoin peruskriteerein 1920-luvulta lähtien. Työsuhteen käsitteen legaalimääritelmään on vuosikymmenten saatossa tehty vain vähäisiä tarkennuksia perustunnusmerkkien pysyessä ennallaan. Vastaavasti Yhdysvalloissa taloudellisten realiteettien testin kriteerit perustuvat 1930-luvulla säädettyyn työlainsäädäntöön ja tuomioistuimet ovat soveltaneet niitä yhdenmukaisesti yli 80 vuoden ajan.

Työntekosuhdetta koskevia oikeudellisia kysymyksiä käsittelevät viranomaiset tarvitsevat rajanvetoa helpottavia työvälineitä. Perustuen eri maiden oikeusjärjestelmäperinteeseen tarjolla on erilaisia ratkaisuja kuten nämä Yhdysvalloissa käytössä olevat testit osoittavat. Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Suomessa niin lainsäädännössä kuin oikeuskäytännössä sovelletaan osittain samoja kriteereitä oikeussuhdetta koskevan kysymyksen ratkaisemiseen ja työnsuorittajan luokittelemiseen. Kriteerien määrä, tulkinta ja painoarvo vaihtelevat. Yhdysvalloissa on käytössä 3–6 kriteeriä, EU:ssa ehdotetaan 5–7 kriteeriä ja joissain EU-maissa on käytössä kahdeksan. Suomessa perustunnusmerkkejä on viisi.

Voi kysyä, ovatko sata vuotta vanhat kriteerit edelleen relevantteja ja toimivia työn organisoinnin muuttuessa ja työnteon muotojen kehittyessä uudenlaisen teknologian myötä? Tarvitaanko uusia kriteereitä, jotka soveltuvat paremmin uusien työnteon muotojen ja alustayritysten liiketoimintamallien arvioimiseen? Ovatko nykyiset kriteerit liian kevyitä ohittaa sopimusehtojen jatkuvalla muuttamisella? Käytännön ratkaisutoiminnassa tulkintaa tehdään tällä hetkellä 2/5 perustunnusmerkistä – työn henkilökohtainen suorittaminen ja työnantajan johto ja valvonta. Pystytäänkö nykyisillä kriteereillä ratkaisemaan rajanveto työsuhteessa tehtävän työn ja yrittäjätyön välillä siten, että työntekeminen on jatkossakin reilua niin työnsuorittajan, työnteettäjän kuin yhteiskunnankin kannalta? Kuka voittaa kilpajuoksun työnsuorittajan oikein-/väärinluokittelussa?

Lyhyesti kirjoittajasta

Elina Holmas työskentelee TVK:ssa lakiasioiden parissa juristina sekä yhteyspäällikkönä ja verkostovastaavana keskeisille sidosryhmille. Hän on työtapaturma- ja ammattitautijärjestelmän kokenut juridiikan asiantuntija vuodesta 2002. Asiantuntija pohtii -kirjoituksia syntyy vakuuttamisvelvollisuudesta, tulevaisuuden työelämästä, yrittäjistä ja etätyöstä