Asiantuntija pohtii: Työtapaturmatieto juridisen TyTA-tiedon lähteenä

Merja Salonen 22.9.2022. Minulla on unelma. Unelma siitä, miten kaikki tarvitsemani työtapaturma- ja ammattitautivakuutukseen liittyvät juridiset tiedot ovat käden ulottuvilla, järjestyksessä ja löydettävissä helposti samasta paikasta. Juridisen tiedon kylkeen olisi lisäksi hyvä saada vielä tilastotietoa esimerkiksi vahinkojen lukumääristä, maksetuista korvauksista tai otetuista vakuutuksista. Lisäbonuksena olisi mielenkiintoista myös tietää juridisen tarkastelun kohteena olevan vahinkotapahtumaan liittyvästä työturvallisuustyöstä, mitä työn riskeille olisi tehtävissä. Tätä unelmaa kohti lähdimme työskentelemään, kun lähdimme laatimaan esiselvitystä TVK:n tietopalvelusta v. 2020. Nyt kaksi vuotta myöhemmin palvelu oikeasti toteutuu ja ensimmäinen versio on avattu tiedon käyttäjille.

Visiosta toteutukseen

Työtapaturmatieto sisältää asiantuntijatason tietoa, mutta palvelu on avoin kaikille tiedon etsijöille. Tiedon avoimuus on meille tärkeä periaate. Suuri osa tietopalveluun tuoduista TVK:n tuottamista tiedoista on toki ollut aiemminkin julkisesti saatavilla, mutta ne ovat olleet hajautettuna useassa palvelussa eivätkä tiedot ole olleet helposti löydettävissä. Työtapaturmatiedossa tarjoamme ajankohtaista ja oikeaa tietoa TyTA-vakuutuksesta. Avoimuus palvelee koko TyTA-järjestelmän läpinäkyvyyttä.

TyTA-vakuutuksen toimeenpano on julkisen hallintotehtävän hoitamista. Meille hallintolain soveltaminen on luonnollista ja osaltaan Työtapaturmatieto toteuttaa hyvän hallinnon periaatteita ja TVK:n palvelutehtävää.

Oikeuslähteet ja tietojen yhdistäminen

Yksi oleellinen periaate Työtapaturmatiedossa on tietojen yhdistäminen. Tämä on toteutettu Työtapaturmatiedossa tehokkaalla haulla. Haun osuvuuden mahdollistaa tietojen luokittelu, joka johtaa tiedot myös oikeaan paikkaan Työtapaturmatiedon rakenteessa. Ja kun puhutaan tietojen luokituksista, metatiedoista ja avainsanoista, juristilla ajatukset kääntyvät tässä kohtaa oikeuslähdeoppiin. Tuomalla tiedot yhteen paikkaa, niitä on myös helpompi yhdistellä.

Juridisen ratkaisun perusteita haetaan eri oikeuslähteistä. Meillä on lainsäädäntöä, joka on tärkein oikeuslähde. Vaikka meillä on suhteellisen tuore Työtapaturma- ja ammattitautilaki(Avaa uuden ikkunan), se ei kuitenkaan riitä, vaan lain tulkinnan ohjeita joudutaan etsimään myös lainsäädännön valmisteluaineistosta, oikeuskäytännöstä, ohjeista ja korvauskäytännöstä. On tarkistettava myös mahdolliset valvovan viranomaisen kannanotot ja selvitettävä, onko asiaa mahdollisesti pohdittu jo aiemmin ja onko teemasta jo tehty jotain selvityksiä, muistioita tai raportteja.

Oikeuslähteet ovat luonnollinen pohja myös Työtapaturmatiedon rakenteelle ja ne ovat omiaan luomaan tietojen esittämiselle järjestelmällisyyden ja sitä kautta selkeyden.

Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö

TVK:n tuottamien omien tietojen tuominen palveluun oli selkeä ja yksinkertainen asia. Sen sijaan ulkoisista lähteistä saatavien tietojen kanssa jouduttiin punnertamaan enemmän. Olisimme halunneet, että lainsäädännön ja oikeuskäytännön liittäminen tietopalveluun olisi toteutettu integroinneilla ja rajapintaratkaisuilla, jolloin manuaalisen työn osuus olisi ollut vähäisempi. Projektin aikana asiaa selviteltiin monelta kantilta. Teknisesti asia olisi ollut toteutettavissa, mutta se olisi vaatinut isomman työmäärän kuin mihin tässä projektissa olisi ollut mahdollista. Ajankohtaisen lainsäädännön, valmisteluaineiston ja oikeuskäytännön tietojen tuominen Työtapaturmatietoon vaatii siis meiltä omaa, jatkuvaa seurantaa ja aktiivista panosta, jotta ajankohtaiset tiedot saadaan palveluun ja käyttäjien saataville.

Tiedonjanoisina pohtijoina pelkät oikeuskäytännön ratkaisut eivät meille riitä. Muutoksenhakuelinten ratkaisut herättävät meidät juristit usein pohtimaan ratkaisun juridisia teemoja laajemminkin kuin mihin ratkaisuissa on otettu kantaa. Näin syntyi projektin aikana idea oikeustapauskommentaareista ja niitä TVK:n juristit ovat alkaneet laatia. Ensimmäiset kommentaarit ovatkin jo palvelussa tarjolla.

Ohjeet

TVK ja Tako ovat antaneet vuosien varrella lukuisia ohjeita korvaamisen ja vakuuttamisen asioista vakuutuslaitoksien avuksi. Ohjeet ovat iso osa tietomassaa myös Työtapaturmatiedossa. Projektin aikana kävimme tiukalla kammalla kaikki annetut ohjeet läpi ja valitsimme ohjeista ne, jotka ovat edelleen ajankohtaisia ja sovellettavissa. Ohjeita jäi siltikin julkaistavaksi yli 200 kpl, ja tämä määrähän kasvaa koko ajan.

Valvovan viranomaisen kannanotot

Olemme jo perinteisesti oppineet seuraamaan Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja ja Finanssivalvonnan linjauksia. Viime vuosina yhä tärkeämmäksi tulleet tietosuoja-asiat ”pakottavat” meidät olemaan valveilla myös tietosuojavaltuutetun yhä lisääntyvistä kannanotoista. Kaikkien meitä valvovien viranomaisten kannanotot ovat nyt myös osa Työtapaturmatietoa. Linkityksellä tosin, mutta kuitenkin yhden askeleen lähempänä muita tietopalvelun sisältämiä tietoja.

Korvauskäytäntö

Korvauskäytäntö kuulostaa mystiseltä ja epämääräiseltä ja, josta ei oikein tiedä muut kuin konkreettisen ratkaisun tekemiseen osallistuvat asiantuntijat. Tako tekee tärkeää työtä pitäessään huolta korvauskäytännön yhtenäisyydestä. Monet uudet juridiset ilmiöt kulkevat ensin Takon käsittelyn kautta yleensä ensin lausuntopyyntöasioina ja ilmiön lisääntyessä myös ohjeina. Takon antamista lausunnoista, vaikka ne suosituksia ovatkin, on muodostunut tärkeä lähde korvauskäytännön tietojen jakamisessa. Tietosuojasyistä lausunnot eivät ole julkisia, mikä rajoittaa tiedon jakamista niistä. Työtapaturmatiedon myötä Takon lausuntopyyntötapauksista on nyt saatavilla yleisiä kommentaareja, joissa pohditaan yleisemmällä tasolla ja anonymisoidusti Takossa annettuja lausuntoja.

Matka jatkuu

No, saatiinko kaikki tieto samaan paikkaan ja järjestykseen?

Aivan kaikkea ei saatu, mutta oikealla tiellä ollaan. Ainakin saimme jo paljon tietoa yhteen palveluun käyttäjille tarjolle. Ja vaikka integraatioita ei saatu vielä nyt toteutettua, tiedot saatiin kuitenkin jo lähemmäs käyttäjää. Palveluun sisältyvät erilaiset toiminnalliset osio jäivät myös odottamaan jatkokehitystä.

Tämän tyyppinen tietopalvelu ei ole koskaan valmis. Lähdimme rakentamaan palvelua tyhjästä ja nyt meillä on käytössä palvelun ensimmäinen versio. Palvelun tietosisältöä ja toiminnallisuuksia (ominaisuuksia) täydennetään koko ajan lisää, tekniikka kehittyy ja uudet ratkaisut ovat mahdollisia. Sellaiset ratkaisut, jotka eivät vielä tänään onnistu, voivat olla jo parin vuoden kuluttua helposti toteutettavissa.

Nykyään puhutaan paljon tekoälystä ja automaattisista toiminnoista. Työtapaturmatietokin sisältää jo tietynlaista älykkyyttä esim. hakutoiminnossa. Voisiko palvelu olla tulevaisuudessa sellainen, että se antaisi jo ratkaisuehdotuksia tiettyyn juridiseen ongelmaan? Ehkä, mutta silloin puhutaan jo toisen tyyppisestä palvelusta. Nykyisellään Työtapaturmatieto on lähinnä tiedon lähde.

Unelma siis elää edelleen.

Lyhyesti kirjoittajasta

Merja Salonen työskentelee TVK:ssa lakiasioiden parissa juristina ja verkostovastaavana keskeisille sidosryhmille. Työtapaturmavakuutuksen korvaus- ja lakiasioiden parissa hän on tehnyt työtä vuodesta 1998.

Merja Salonen on ollut mukana Työtapaturmatiedon rakentamisessa palvelun esiselvityksestä lähtien.