Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta

Tapaturmavakuutuskeskus valvoo, että työnantajat täyttävät vakuuttamisvelvollisuutensa. Vakuutusyhtiöt valvovat, että vakuutuksenottanut työnantaja täyttää velvollisuutensa. Jos vakuuttamisvelvollisuus on laiminlyöty, aiheutuu siitä erilaisia seuraamuksia työnantajalle kuten laiminlyöntimaksuvelvollisuus. Laiminlyönti voi tulla ilmi, jos työnteko jatkuu vakuutuksen päättymisen jälkeen tai työnteko alkaa ennen vakuutuksen voimassaoloa. Myös vakuutuksenottajan ja palkanmaksajan tunnukset voivat erota.

Tapaturmavakuutuskeskuksen valvontatehtävä

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) valvoo, että työnantaja täyttää työtapaturma- ja ammattitautilain 3 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa (työtapaturma- ja ammattitautilaki TyTAL 177 §). TVK valvoo vakuuttamisvelvollisuuden noudattamista sekä jälkikäteisesti että ennaltaehkäisevästi tiedottamalla yleisesti tästä velvollisuudesta. Lisäksi TVK lähettää tulorekisteritietojen perusteella kohdennetun tiedotekirjeen yksittäisille työnantajille.

Jälkikäteisvalvonnassa tärkein tehtävä on tulorekisteritietoihin perustuva massavalvonta. Massavalvonnassa verrataan työnantajien tulorekisteriin ilmoittamia palkkatietoja TVK:n ylläpitämään vakuutusrekisteriin. Valvontatapauksia tulee esille myös, kun on sattunut työtapaturma eikä selvittelyssä työnantajalle löydy vakuutusyhtiötä.

Uusia tapauksia tulee käsiteltäväksi myös aluehallintoviraston ilmoitusten, verotarkastusten sekä muiden tahojen ilmoitusten perusteella. Työsuojeluviranomaisen tehtävänä on omien tarkastustensa yhteydessä valvoa työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen vakuuttamisvelvollisuuden täyttämistä ja se ilmoittaa TVK:lle epäilyt vakuutuksen puuttumisesta. Lisäksi TVK tekee yhteistyötä valvonnassa Eläketurvakeskuksen, Työllisyysrahaston ja Harmaan talouden selvitysyksikön kanssa.

Laiminlyöntimaksu on pienempi, jos työnantaja itse ilmoittaa laiminlyönnistä TVK:lle

Työnantaja voi myös itse ilmoittaa vakuutuksen puuttumisesta TVK:lle. Tällöin laiminlyöntimaksu määrätään lähtökohtaisesti pienemmäksi kuin silloin, kun laiminlyönti tulee esiin muuta kautta. Vakuutusta ei voi laittaa takautuvasti voimaan eli on tarkoituksenmukaista kehottaa työnantajaa ilmoittamaan vakuuttamaton aika suoraan TVK:lle.

Laiminlyönnin seuraamukset

Vakuutusmaksua vastaava maksu ja laiminlyöntimaksu

Jos työnantaja laiminlyö vakuuttamisvelvollisuutensa, se on velvollinen maksamaan maksun, joka vastaa kohtuulliseksi katsottavaa vakuutusmaksua siltä ajalta, jota laiminlyönti koskee (vakuutusmaksua vastaava maksu, 181 §). Vakuutusmaksua vastaavan maksun lisäksi työnantaja on velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksun (182 §). Tämä maksu on enintään kolme kertaa vakuutusmaksua vastaavan maksun suuruinen. Laiminlyöntimaksun suuruuteen vaikuttavat laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä vakuuttamatta jääneen työn määrä ja riski. Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä luonnolliselle henkilölle, jos laiminlyöntiä ei voida pitää tahallisena ja laiminlyöntimaksun määrääminen olisi edellä mainitut seikat huomioon ottaen kohtuutonta.

Maksut voidaan määrätä kuluvalta ja viideltä viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta. Käytännössä laiminlyöntimaksu määrätään yksinkertaisena, jos laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä vakuuttamatta jääneen työn määrä ja riski eivät edellytä korkeamman maksun määräämistä. Työnantajan maksettavaksi tulee siten lähtökohtaisesti kaksinkertainen maksu silloin kun laiminlyönti on todettu esim. massavalvonnan tai sattuneen tapaturman seurauksena.

Jos työnantaja itse ilmoittaa vakuutuksen puuttumisesta, määrätään laiminlyöntimaksu lähtökohtaisesti puolikertaisena ottaen kuitenkin huomioon laissa mainitut, laiminlyöntimaksun suuruuteen vaikuttavat seikat. Eli jos laiminlyönti sattuisikin olemaan toistuva ja kestoltaan pitkä sekä työ tapaturma-alttiilta alalta, voi laiminlyöntimaksu olla kuitenkin korkeampi kuin puolikertainen.

Kotitaloustyöntekijälle määrättävä laiminlyöntimaksu on lähtökohtaisesti aina pienempi. Eli lähtökohtaisesti silloin kun laiminlyönti todetaan, kerroin on puolikertainen ja oma-aloitteisen ilmoittamisen seurauksena kerroin on 0,25 kertainen.

Maksujen määrääminen ja työnantajan kuuleminen

Jos TVK katsoo, että työnantaja on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, se tekee hakemuksen Valtiokonttorille vakuutusmaksua vastaavan maksun sekä laiminlyöntimaksun määräämisestä. Valtiokonttori ratkaisee, onko työnantaja laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, sekä velvoittaa vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneen työnantajan maksamaan edellä mainitut maksut TVK:lle.

Valtiokonttori kuulee työnantajaa ennen päätöksen tekemistä. Työnantaja voi hakea muutosta päätökseen tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta.

Pakkovakuuttaminen

Jos työnantaja laiminlyö vakuuttamisvelvollisuutensa eikä korjaa laiminlyöntiään TVK:n asettamassa määräajassa, TVK ottaa työnantajan kustannuksella sille pakollisen vakuutuksen valitsemastaan vakuutusyhtiöstä.

TVK valitsee vakuutusyhtiön vuoroittain työnantajan palkkasumman ja työn riskialttiuden sekä vakuutusyhtiön markkinaosuuden suhteessa. Sen sijaan esim. työnantajan työntekijöiden lukumäärä ei vaikuta valintaan.

TVK käyttää vakuutusyhtiön valinnassa apunaan nk. laskentataulukkoa, jonka avulla tutkitaan ”kuinka hyvin markkinaosuusprofiili vastaa tilannetta, jossa seuraava pakkovakuutus menee ko. yhtiölle”. Kaikkien yhtiöiden osalta laskenta on keskenään samanlainen ja laskenta muistaa pakkovakuutuksen historian eli vuoro on kiertävä. Laskenta korostaa aina uutta pakkovakuutusta, jotta aiempiin verrattuna todella suurta työnantajaa ei pakkovakuuteta ihan pienimpään vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiön valinnassa huomioon otetaan myös ko. yhtiön aiempi osuus kaikista aiemmista pakkovakuutuksista eli laskentataulukon historia-aineisto jää voimaan.

Tapaturmavakuutusmaksupetos

Rikoslaissa on määrätty rangaistavaksi tapaturmavakuutusmaksupetos. Tästä on kysymys muun muassa silloin, kun työnantaja tai tämän edustaja laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa tai antaa tarvittavan, vakuutusmaksuun vaikuttavan tiedon virheellisenä tai kieltäytyy antamasta tietoja. Tapaturmavakuutusmaksupetoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi rikoslain 29 luvun nojalla.

Käytännössä tapaturmavakuutusmaksupetosasia tulee usein esille muun talousrikollisuuden yhteydessä.

TVK tekee yhteistyötä myös ETK:n kanssa petosasioiden selvittelyssä ja TVK saa vinkkitietona petosasioita ETK:n kautta tietoonsa. TVK tiedustelee esitutkintaviranomaiselta mahdollisesta tapaturmavakuutusmaksupetoksesta ja välittää yhtiölle poliisin tiedustelu- ja selvityspyynnöt, jos työnantajalle löytyy vakuutus. Kannattaa varautua siihen, että TVK välittää poliisin tiedustelut mahdollisista vaatimuksista, jos verottaja on tehnyt yritykseen verotarkastuksen ja verotarkastuskertomus on välitetty vakuutusyhtiölle.

Toki vakuutuslaitoksella on mahdollisuus tehdä esitutkintapyyntö poliisille myös oma-aloitteisesti mahdollisissa tapaturmavakuutusmaksupetosepäilyissä. Ks. myös kohta seuraamukset.

Vakuutusyhtiön valvontatehtävä

TyTAL:n 179?§:ssä säädetään vakuutusyhtiön valvontavelvollisuus. Sen mukaan vakuutusyhtiö valvoo, että siltä vakuutuksen ottanut työnantaja täyttää lain mukaiset ilmoittamis- ja muut vakuuttamiseen liittyvät velvoitteensa.

Lain perustelujen (HE/277) mukaisesti vakuutusyhtiö valvoo, että siltä vakuutuksen ottanut työnantaja täyttäisi laissa säädetyt vakuuttamiseen liittyvät velvoitteensa. Vakuutuksenottajan velvollisuutena on 159 ja 160 §:n mukaisesti ilmoittaa vakuutusyhtiölle sen pyytämät vakuutusmaksun määräämistä ja vakuutuksen muuta hoitamista varten tarpeelliset tiedot sekä maksaa vakuutusmaksu. Säännöksen perusteella vakuutusyhtiöllä on mahdollisuus toteuttaa tarpeellisiksi katsomiaan valvontatoimenpiteitä, esimerkiksi harjoittaa vakuutuksenottajien palkkasummatietoa koskevaa massavalvontaa kuten työeläkevakuutuksessa tehdään. Poiketen työeläkevakuutuksen keskitetystä valvonnasta pykälän nojalla valvonnasta huolehtisi kukin vakuutusyhtiö itse.

Ilmoitusvelvollisuuden valvonta

Vakuutuksenottajan velvollisuutena on 159 §:n ja 160 §:n mukaisesti ilmoittaa vakuutusyhtiölle sen pyytämät vakuutusmaksun määräämistä ja vakuutuksen muuta hoitamista varten tarpeelliset tiedot sekä maksaa vakuutusmaksu.

TyTAL 159 § Vakuutuksenottajan ilmoitusvelvollisuus vakuutusta otettaessa

Vakuutuksenottaja on velvollinen ilmoittamaan vakuutusyhtiölle työtapaturma- ja ammattitautiriskin arviointia, vakuutusmaksun määräämistä ja vakuutuksen hoitoa (esim. yhteystiedot, jotta vakuutuksenottajaan voidaan olla yhteydessä) varten tarpeelliset tiedot:

  1. toimialastaan, tieto saadaan esim. ytj:stä
  2. teettämänsä työn määrästä ja =yleensä palkkatieto, joka saadaan tulorekisteristä
  3. laadusta, = ammattiluokkatieto, joka saadaan tulorekisteristä
  4. työn alkamisajasta, esim. työnantajalta itseltään
  5. yrityksen omistussuhteista, tieto saadaan esim. asiakastiedosta
  6. 166 §:n 5 momentissa tarkoitetusta työturvallisuustyöstä sekä, tieto saadaan työnantajalta itseltään
  7. muista vakuutusyhtiön määrittelemistä vakuutusmaksuun vaikuttavista seikoista. esim. aikaisemmat vahingot tilastohistoriasta, tai mitä tahansa tietoa työnantajalta itseltään

Työnantajan on myös ilmoitettava tietojen olennaisista muutoksista kalenterivuoden aikana TyTAL 160 §:n mukaisesti.

Vakuutusyhtiöt valvovat omien asiakkaidensa ilmoittamisvelvollisuutta mm. palkkasummien oikeellisuuden osalta. Käytäntö poikkeaa eläkejärjestelmän valvonnan toimeenpanosta, jossa ETK valvoo työnantajien ilmoitusten oikeellisuutta palkkasummien osalta.

Vakuutusyhtiöiden 179 §:n mukainen valvonta liittyy ja nivoutuu saumattomasti vakuutusmaksun määräämiseen eli ei ole yksiselitteistä, milloin kyse on vakuutusmaksun määräämisestä ja milloin valvonnasta. Valvonnasta on kyse esimerkiksi silloin, kun tulorekisteritietojen paikkaansa pitävyyttä aletaan tutkimaan ja tulorekisteritietojen haussa käytetään valvontaprofiilia tai tutkitaan palkkatietojen eroja työttömyysvakuutusmaksujen ja työeläkevakuutusten osalta.

Indikaatiotiedot siitä, että esim. tulorekisteristä saatavat tiedot eivät vastaa totuutta:

  • palkkatiedot näyttävät 0 euroa
  • hyvin poikkeavat palkat aikaisemmista palkoista
  • työnantajalla maksuhäiriömerkintöjä vakuutusmaksuissa tai muissa maksuissa
  • ammattiluokat poikkeavat aikaisemmin ilmoitetuista
  • yms.

Seuraamukset

Valvonnan kuten myös maksun määräämisen tavoitteena luonnollisesti on se, että maksut määrätään oikein ja riskivastaavasti. Vaikka vakuutusyhtiö huomaisi valvonnan tai muun selvittelyn perusteella, että vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa ja ilmoittanut tiedot puutteellisesti tai virheellisesti, ei vakuutuksenottajalle määrätä korotettua vakuutusmaksua.

Ainoa mahdollinen seuraamus laiminlyöntitapauksissa on siten rikosoikeudellinen sanktio. Jos laiminlyönti on törkeä, se saattaisi täyttää uudentapaturmavakuutusmaksupetoksen tunnusmerkit.

TVK:n valvonnan havaintoja massavalvonnasta

Työnteko alkaa ennen vakuutuksen alkamista

Tavatonta ei ole tilanne, jossa työ tehdään ennen vakuutuksen alkamista mutta palkka maksetaan vasta vakuutuksen ottamisen jälkeen. Tällöin TVK:n tehtävänä on käsitellä laiminlyönti, joka kohdistuu työskentelyaikaan ennen vakuutuksen voimassaoloa. Vakuutusyhtiö ei voi ottaa huomioon ennen vakuutuksen voimassa oloa ansaittuja ansioita, vaikka ne olisi maksettu vakuutuksen voimassa ollessa. TVK:n valvonta ilmoittaa vakuutusyhtiölle, jos se on käsitellyt laiminlyöntiajan, johon kohdistuneet ansiot maksetaan vakuutuksen voimassaollessa, jotta vakuutusyhtiö voi huomioida laiminlyöntiajan palkat vakuutusmaksua määrättäessä.

Työtä tehdään tai palkat maksetaan vakuutuksen päättymisen jälkeen

TVK:n valvonnassa on huomattu, että palkat saatetaan maksaa jälkikäteen työskentelyn ja vakuutuksen päättymisen jälkeen. Kun työskentely ja palkat kohdistuvat vakuutuksen voimassaoloaikaan mutta maksetaan vakuutuksen voimassaolon ulkopuolella, täytyy tarkistaa, että palkkatiedot tulevat kohdennetuksi työskentelyajan vakuuttaneelle vakuutusyhtiölle eikä samojen tulorekisteri-ilmoitusten palkkatietoja hyödynnetä useaan kertaan. Jos tarkastellaan ainoastaan maksupäivän tilannetta ja ansiot maksetaan työnteon päättymisen jälkeen, ansiot eivät kohdistu työskentelyajan vakuutukseen. Jos TVK:n valvontakäsittelyssä selviää, että vakuutuksenaikaiset palkat on maksettu vakuutuksen päättymisen jälkeen, ilmoittaa TVK:n valvonta vakuutusyhtiölle asiasta.

Työnteko saattaa myös jatkua vakuutuksen päättymisen jälkeen. Vakuutus on voinut päättyä määräaikaisen sopimuksen päättymiseen tai työnantajan ilmoitukseen vakuutuksen tarpeettomuudesta tai jopa voudin toteamaan maksukyvyttömyyteen. Jos työnteko jatkuu, kyseessä on laiminlyönti ja TVK:n valvonta tutkii vakuuttamattoman ajan palkanmaksun. Palkkoja ei voi ottaa huomioon määräaikaisessa vakuutuksessa, jos vakuutuksen voimassaoloa ei samalla jatketa.

Vakuutuksenottajan ja palkanmaksajan tunnukset eroavat

TVK:n valvonnassa on huomattu, että työnantaja on saattanut ilmoittaa tulorekisteriin maksamansa palkkatiedot käyttäen elinkeinonharjoittajan y-tunnusta, mutta vakuutus on yhtiössä elinkeinonharjoittajan hetulla.

Myös toinen puolisoista on saattanut ilmoittaa tulorekisteriin kotitalouden maksamat palkkatiedot mutta vakuus on yhtiössä toisen puolison nimissä.

Yritystoiminnan muutos ja fuusiotilanteissa palkat on saatettu ilmoittaa tulorekisteriin uudella y-tunnuksella mutta vakuutus on vanhalla y-tunnuksella.