Katsaus rakennusalan työturvallisuustilanteeseen (julkaistu 9.6.2016)

Rakentamisen toimialalla on vuosien saatossa koettu suuria muutoksia. Viimeisten vuosikymmenien aikana toimialalla tehty työturvallisuustyö on vaikuttanut merkittävästi sattuneiden tapaturmien määrään ja laatuun.

TYÖPAIKKATAPATURMATAAJUUDEN TRENDI ON OLLUT LASKEVA VIIMEISEN VUOSIKYMMENEN AJAN

Rakentamisen toimialalla on vuosikymmenien ajan tehty ansiokkaasti töitä työtapaturmien ehkäisemiseksi. Päätoimialojen tapaturmataajuuden vertailussa on rakentaminen siitä huolimatta edelleen tapaturma-alttein toimiala.

Tarkasteltaessa rakentamisen toimialaa työturvallisuuden näkökulmasta viimeisten vuosikymmenten aikana on alalla koettu suuria muutoksia ja haasteita. Suurimmat haasteet turvallisuuden hallinnassa liittyvät varmasti kovan kilpailun ja tekniikan kehityksen seurauksena yleistyneeseen alihankintapainotteisen tuotantomalliin. Alihankinnan lisääntyminen on vaikuttanut työturvallisuuden hallintamenetelmiin merkittävästi.

LIEVIEN TAPATURMIEN OSUUS KASVUSSA

Tilastotietojen mukaan rakentamisen päätoimialalla sattui kalenterivuoden 2014 aikana noin 15 000 korvattua työpaikkatapaturmaa. Näistä noin 85 % sattui palkansaajille ja 15 % rakentamisen toimialalla toimiville itsensä vapaaehtoisesti vakuuttaneille yrittäjille.

Palkansaajille sattuneiden työpaikkatapaturmien määrä on vähentynyt tasaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Vertailtaessa vuonna 2005 sattuneiden työpaikkatapaturmien määriä vuoden 2014 tilanteeseen ovat ne vähentyneet noin 25 %

RAKENNUSTYÖMAILLA TYÖSKENTELEVIEN TYÖPAIKKATAPATURMISTA MAKSETUT KORVAUKSET KYMMENIÄ MILJOONIA VUODESSA

Rakennustyömailla työskentelevien palkansaajien työpaikkatapaturmista maksettavat korvaukset olivat vuonna 2013 noin 21,3 milj. euroa. Aineisto on rajattu niihin ammattiluokkiin, jotka yleisesti työskentelevät rakennustyömailla. Korvaussummissa ovat mukana maksetut päivärahat, eläkkeet, lääkärinpalkkiot ym. , sekä lääkkeet ja sairaalamaksut.

TOT-TUTKINNOISTA MERKITTÄVÄ OSA RAKENTAMISEN TOIMIALALLE

Kuolemaan johtaneita ja jatkossa myös vakavien työpaikkaonnettomuuksien tutkintoja (TOT-tutkinnat) on tehty TVK:n johdolla jo 30-vuoden ajan. Tuona aikana on tutkittu yli 1000 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Tällä vuosituhannella tapauksia on tutkittu yli 300, joista arviolta noin kolmasosa on sattunut rakentamisen työtehtävissä tai toimialalla. Tutkituista rakentamiseen liittyvistä tapauksista noin 30 % sattui korjausrakentamisessa ja hieman alle 25 % maa-ja vesirakentamisen toimialalla. Suurin osa, noin 40 % tutkituista tapauksista sattui uudisrakentamisessa.

POHDINTA

Rakentamisen työturvallisuustyö on ollut onnistunutta, vaikkakin tavoitteisiin pääsemiseksi on vielä tehtävä töitä. Erityisesti teknisten ratkaisujen kehittyminen, määrätietoinen turvallisuustyö ja lainsäädäntömuutokset ovat mahdollistaneet näihin tuloksiin pääsemisen. Korkealle asetetut turvallisuustason tavoitteet ovat tuottaneet tuloksia historiaan katsottaessa, on siis jatkettava kohti nykyistä nolla tapaturmaa tavoitetta ja tehtävä töitä yhdessä sen saavuttamiseksi.