Asiantuntija pohtii: määrällisesti eniten putoamistapaturmia sattuu alle puolentoista metrin korkeudesta

Vahinkokuvausteksteistä voidaan poimia uutta rakenteista tietoa putoamiskorkeuksista, mutta samalla näkyy, että suurimmassa osassa kuvauksia korkeus ei käy ilmi ja putoamisen/kaatumisen rajanveto on tekstiaineistossa usein vaikeaa. Tuloksista koottiin putoamiskorkeuksien kertymägraafi.

Vuodesta 2021 alkaen putoamistapaturmista on kertynyt sanallisia vahinkokuvauksia, joiden avulla voidaan tarkastella myös putoamiskorkeutta. Tarkastelu tehtiin kaikista niistä palkansaajien putoamisista alemmalle tasolle, joista on käytettävissä vahinkokuvausteksti.

Vahinkokuvaustekstejä tarkasteluun rajautui yhteensä 9595 työpaikkatapaturmasta, jotka oli koodattu henkilön putoamisiksi. Kielimallilla poimittiin vahinkokuvauksista putoamiskorkeus senttimetreinä silloin, kun korkeus oli tekstissä mainittu tai tekstissä mainitun välin keskiarvo. Lisäksi mallia pyydettiin merkitsemään, perustuiko putoamiskorkeus suoraan vahinkokuvauksessa ilmoitettuun lukuun, oliko se arvioitu tekstissä kuvattujen tietojen perusteella vai jäikö tieto puuttuvaksi. Tuloksena saatiin numeerinen putoamiskorkeus 2247 tapaturmalle, joista muodostettiin kertymägraafi. Aineistossa oli mukana kaikki toimialat ja ammatit. Graafin luvut löytyvät myös julkaisun Excel-liitteestä.

Putoamistapaturmista merkittävä osa sattuu hyvin matalalta alle 1,5m korkeudelta pudotessa
Lukumääräisesti suurin osa vahingoittumiseen johtaneista putoamisista sattuu alle puolentoista metrin korkeudesta.

Kaikkiaan lukuarvon saaneista vahingoista 1567 korkeus tai välin keskiarvo löytyi tekstistä suoraan ja 680 kielimalli arvioi. Suurimmasta osasta vahinkokuvauksia ei ollut tulkittavissa koneellisesti putoamiskorkeutta. Lisäksi verrattiin sitä, tulkitsiko kielimalli vahinkokuvauksen olevan putoaminen vai kaatuminen. Joskus tämän rajanvedon tekeminen on muutenkin vaikeaa, esimerkiksi kun "astuu ohi" tai esim. horjahtaa portaissa. Niistä 7 348 vahinkokuvauksesta, joista putoamiskorkeutta ei voitu määrittää numeerisesti, olisi kielimalli luokitellut jopa 3275 putoamisen sijaan henkilön kaatumisiksi. Usein kaatuminen on mainittu tapahtumakulussa, mutta putoamista ei ole sanallisesti korostettu.

Tekoälymallia käytettiin suljetussa ympäristössä. Aineistoa ei käytetty mallin opettamiseen, eikä analyysissä käytetty tunnistetietoja sisältävää aineistoa.

Janne Sysi-Aho, janne.sysi-aho@tvk.fi ja Jussi Laatunen, jussi.laatunen@tvk.fi Tapaturmavakuutuskeskus TVK